Paluu törkeään tulevaisuuteen: Kolme trendiä

Paluu törkeään tulevaisuuteen: Kolme trendiä

Tulevaisuudessa on se hyvä puoli, että siitä voi sanoa lähes mitä tahansa. Nykyhetkestäkin voi sanoa mitä tahansa, mutta silloin käteen jää vain mielenterveysdiagnoosi.

Olen ajoittain näykkinyt tulevaisuudentutkijoita (tai ”tulevaisuuksientutkijoita”, kuten nyt sanotaan) siitä, että skenaariotöiden ja muun ennakoinnin lopputulokset ovat usein harmitonta kevytlevitettä, joka lähinnä muistuttaa siitä, että globalisaatio, digitalisaatio ja ilmastonmuutos jatkuvat seuraavanakin vuonna.

Tämä ei kuitenkaan johdu futuristien ammattitaidottomuudesta, vaan pikemminkin oikein tehdystä analyysista. Tutuille megatrendeille on yksinkertaisesti eniten näyttöä. Ne ovat myös kriittisen tärkeitä sekä julkishallinnon että yritysten näkökulmasta.

Välillä on kuitenkin hyvä ottaa kierompi näkökulma, kuten tein myös vuonna 2014 kirjoituksessa ”Törkeät tulevaisuudet: 5 skenaariota”. Ennakoin silloin esimerkiksi sadan tuhannen suomalaisen muuttavan Viroon. Pohdin myös, että S-ryhmä voisi perustaa merelle itsehallintoalueen. Näin ei ole vielä tapahtunut, mutta esimerkiksi perussuomalaisten kehitystä koskeva huomioni piti hyvin kutinsa. Myös some-kupliin liittyvä ajatus ”erityissivistyksestä” oli mielestäni aikaansa edellä.

Keskityn tässä kirjoituksessa kasvaviin, jo havaittaviin trendeihin, joita ei kuitenkaan ole osattu ennakoida kovin tarkasti. Ilmiöt ovat kenties tuntuneet aiempien kokemusten perusteella ”vääriltä”, intuition vastaisilta. Juuri tämä tekee tulevaisuuden ennakoinnista niin mutkikasta. Tulevaisuutta voi olla ylipäänsä vaikea käsitteellistää nykyisellä sanastolla, ja samalla ajattelun pitäisi olla sidoksissa siihen, mikä nykyhetkessä on merkityksellistä.

Seuraavienkin trendien tapauksessa on niin, että niitä on tulkittu sekä olemassa olevissa kehyksissä että uusien käsitteiden valossa. Välillä tulkinta on ollut myös valtakamppailua ilmiöiden hyväksyttävyydestä.

Valkoinen nationalismi astuu takahuoneesta näyttämölle

Ulkopolitiikka-lehden uusimmassa numerossa (1/2017) oli kiinnostava artikkeli Yhdysvaltain alt-right -liikkeestä (”vaihtoehtoinen oikeisto”) ja sen suunnannäyttäjästä Richard Spenceristä. Uusi äärioikeisto pyrkii erottumaan muista oikeistolaisiksi mielletyistä suuntauksista, kuten nostalgisesta konservatismista ja libertaristisesta markkinafundamentalismista. Liikkeen edustajat voivat flirttailla fasistisilla äänenpainoilla ja natsitervehdyksillä, mutta samalla he välttelevät taitavasti erilaisia lokerointeja. Sosiaalisen median ja verkon hyödyntäminen on heille itsestäänselvyys. Alt-right nousi maailmanpolitiikan valokeilaan, kun Donald Trumpin strategin Steve Bannonin yhteyksistä uuteen äärioikeistoon alettiin keskustella.

Onko kyseessä jonkinlainen valkoisen heteromiehen comeback? Etnisyydestä, sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautumisesta, ja niihin liittyvien valta-asetelmien purkamisesta on tullut tärkeä teema länsimaisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa. Puheessa on korostunut etenkin naisten ja etnisten vähemmistöjen suhde valtaeliittiin, joka koostuu pääosin valkoisista, ikääntyneistä miehistä. Kenties tämä paine luo vastareaktioita, joissa valkoisuus ja maskuliinisuus ovat keskiössä. Alt-right -liikehdintä ei ole kuitenkaan vain reaktiivista tai menneisyyteen katsovaa, vaan sillä on omat ajatushautomonsa, julkaisunsa ja ideologiset johtajansa, jotka luovat tulevaisuuden visioita. Uuden äärioikeiston tavoite on etnisesti yhdenmukainen kansallisvaltio, mutta monista muista teemoista liikkeellä ei ole yksimielisyyttä.

Nuoret harrastavat aiempaa vähemmän seksiä

Arjen ”pornoistumisesta” ja ”hyperseksualisoitumisesta” on keskusteltu viimeistään 1990-luvulta alkaen. Seksualisoituneen kuluttuurin on katsottu vaikuttavan haitallisesti etenkin lapsiin ja nuoriin, joilla ei ole kriittistä kykyä käsitellä kohtaamaansa kuvastoa. Yhteiskunnan on arvioitu kehittyvän yhä promiskuiteettisemmaksi. Amerikkalaisissa tutkimuksissa on kuitenkin havaittu, että seksin harrastaminen on vähentynyt nuorison ja nuorten aikuisten keskuudessa. Tämän hetken nuorilla on aiempia sukupolvia vähemmän seksikumppaneita, ja seksielämä aloitetaan myöhemmin. Suomessa tilanne on ollut melko vakaa 1980-luvulta alkaen.

Ilmiötä on selitetty monista näkökulmista. Ajan epävarmuuden on katsottu heijastuvan slacker-mentaliteettiin, jossa vetäydytään omiin oloihin. Digitaalisten laitteiden läsnäolo sosiaalisissa tilanteissa on kenties vienyt tilaa seksiltä. Ehkä yksilökeskeisyys luo pelkoa tunnetason sitoutumista kohtaan. Moni nuori on hyvin urakeskeinen, eikä ehdi seurustella. Tietoisuus sukupuolitaudeista on yleistä. Tai sitten äärimmäisen seksualisoitunut kulttuuri on johtanut tilanteeseen, jossa mystiikkansa kadottanut seksi ei enää jaksa kiinnostaa entiseen tapaan.

Rajatieto tulee valtavirtaan

Joogan ja mindfulness-harjoitteiden suosio on tuonut eräänlaisen kevythenkisyyden osaksi länsimaista arkea, ja viime vuosina henkisyys on saanut new age -kulttuuria muistuttavia sävyjä. Parantavat kristallit ja tarot-kortit kiinnostavat, ja niitä on käsitelty (ilman ironiaa) esimerkiksi Newsweek-lehdessä. Belgialainen nuorisotutkija Ellen Anthoni on puhunut ”mindful mindfucking” -trendistä, jossa esimerkiksi LSD:n käyttö hyvin pieninä annoksina yleistyy. 2010-luvun terveysyrittäjät ovat tehneet laillistetusta kannabiksesta lifestyle-tuotteen. Psykoaktiivisia aineita ei käytetä Anthonin mukaan vain hauskanpitoon, vaan niillä ruokitaan esimerkiksi luovuutta ja tuottavuutta.

Burning Manin kaltaisilla ”transformatiivisilla” festivaaleilla pyritään kokemaan henkinen muodonmuutos, ei vain hetkellistä hedonistista täyttymystä. Transformatiivisilla festivaaleilla käymisestä on tullut statussymboli, ja Mark Zuckerbergin kaltaiset vaikuttajat lennättävät liikekumppaneitaan nauttimaan tapahtumien eksentrisestä tunnelmasta. Psykedeelinen taide kokee uutta nousua, ja taiteilijat hyödyntävät esimerkiksi virtuaalisen ja lisätyn todellisuuden antamia teknologisia mahdollisuuksia. Aivojen ja ajattelun äärirajoja koetellaan uusin tavoin.

(Kuva: Android Jones – HanaHaus Mural)

Miten valitsen ammatin, kun työelämän tulevaisuus näyttää epävarmalta?

Miten valitsen ammatin, kun työelämän tulevaisuus näyttää epävarmalta?

Istumme rantahietikolla varpaat vedessä. Näemme aaltojen lähestyvän, mutta onko kyseessä tsunami vai ohi lipuvan jollan peräaallokko? Tältä työelämä tuntuu juuri nyt.

Viime vuosina tutkimuslaitokset ovat esittäneet dramaattisia arvioita, joiden mukaan merkittävä osa nykyisistä työtehtävistä katoaa lähitulevaisuudessa. Luova tuho on terveen talouden merkki. Hyvin toimivilla työmarkkinoilla ammatteja kuolee ja syntyy joka päivä.

Lintuperspektiivistä kansantalous näyttää tältä. Yksilön, ja etenkin nuoren ihmisen, näkökulma on erilainen. Hänelle työelämä on sokkelo, johon on vaikea päästä sisään, jossa on vaikea suunnistaa, ja josta pääsee ulos yhä vanhempana.

Ammatti ja työ ovat usein synonyymi. Esimerkiksi ammatinvalintatesteissä ja -oppaissa näkökulma tiivistyy yleensä yksittäisiin ammatteihin. Hieman laajennettuna ihminen saattaa pohtia alaa, jolle haluaisi työllistyä.

Ajattelutapa tiristää tunnetuista tosiasioista yhden oikean ratkaisun: päättely on deduktiivista. On pakko valita. Entä jos asetelma olisi toisin päin?

Ihmisellä on vahvuuksia, jotka ovat sidoksissa hänen persoonaansa, temperamenttiinsa ja luonteeseensa. Osa ihmisistä on sosiaalisesti älykkäitä. He viihtyvät muiden kanssa, ja osaavat esimerkiksi neuvotella, opettaa ja myydä. Joillain on analyyttista älykkyyttä, joka kohdistuu abstrakteihin asioihin. Osalla on puolestaan hienomotoriikaltaan hämmästyttäviä kädentaitoja.

Tällaiset asiat ovat perusta, jonka päälle hiotut ammatilliset taidot ja kyvyt rakentuvat. Tiristämisen sijaan näkymää kannattaa kuitenkin laajentaa. Yhden asian lukitsemisen sijaan voi miettiä: mitä kaikkea taipumukseni mahdollistavat? Taidot ovat olennainen asia, ei ammatti tai ura. Mille taidoille haluan omistautua?

Maisemaan piirtyy monia ammatteja, töitä ja tehtäviä. Näkökulma kannattaa jatkuvasti pitää yksittäistä ammattia tai tutkintonimikettä yleisemmällä tasolla. Millaisessa työssä sosiaalisuuden merkitys on suuri? Mikä edellyttää matemaattisia taitoja? Mihin kaikkeen taiteellinen mielikuvitus voi kohdistua?

Näitä kysymyksiä kannattaa peilata työelämän ja maailman suuriin kehityslinjoihin. Toimialakohtaista työllisyyttä voi tarkastella esimerkiksi Findikaattorissa. Kiinnostavan yhteenvedon tuoreesta työn tulevaisuutta koskevasta tutkimuksesta tarjoaa esimerkiksi Valtioneuvoston kanslian ja VTT:n Dialogi, työ ja tulevaisuus -sivusto. Megatrendien tasolla voi tarkastella esimerkiksi ilmastonmuutoksen ja väestön ikääntymisen kaltaisia asioita. Silloin havaitsee myös alueita, joilla syntyy uutta työtä.

Kirjassaan The Neo-Generalist: Where You Go Is Who You Are (2016) Kenneth Mikkelsen ja Richard Martin kuvaavat työntekijätyyppiä, joka on samanaikaisesti generalisti ja spesialisti. Neo-generalisti ei halua erikoistua liian pitkälle, vaan hän etsii ideoita oman toimialansa ulkopuolelta. Hänen perspektiivinsä on laaja, ja hän pystyy toimimaan linkkinä eri alojen välillä. Tämä on yhä tärkeämpää monimutkaisten keskinäisriippuvuuksien maailmassa.

Kun ihminen pystyy liikkumaan henkilökohtaisten toiveiden ja laajempien kehityskulkujen välillä, muuttuu näkymä tulevaisuudesta lohdullisemmaksi. Yksilö ei ole vain ajopuu ajan virrassa, vaan hän pystyy omiin vahvuuksiinsa tukeutuen löytämään työn ja kasvun lähteitä. Työstä ja oppimisesta syntyy kartasto, jonka reitit eivät ole toisensa poissulkevia.

Teksti on julkaistu myös Taloudellinen tiedotustoimisto TATin blogissa.

Asiantuntijana mediassa: Miltä se tuntuu, ja mitä kannattaa huomioida?

Asiantuntijana mediassa: Miltä se tuntuu, ja mitä kannattaa huomioida?

Pasilan aamu oli märkä, kylmä ja pimeä. Kello oli 5:55. Taksikuski sanoi katsovansa lähetyksen tablettitietokoneeltaan. Kävelin Radiotalona tunnettuun rakennukseen, jossa Ylen aamu-tv:tä tehdään. Lämpiössä vuoroaan odotteli mies, joka oli yhdistänyt veganismin ja vaativan treenaamisen. Meikki, ohjeistus, kahvi. Suora lähetys 6:41. Yhdeksän minuuttia, ja kiitos käynnistä. Pasilan kadulla bussi pärski loskaa ohikulkijoiden päälle. Maailmaan oli jälleen tehotuotettu yksi puhuva pää.

Olen ollut työni puolesta esillä televisiossa, radiossa, sanomalehdissä ja medioiden verkkosivuilla. Joitain kymmeniä kertoja. Yksityiselämääni käsitteleviä juttuja ei ole tehty, ja hyvä niin.

Huomio on tuntunut joskus imartelevalta, mutta pääosin lähinnä siedän esillä oloa. Siitä on tullut osa työtäni. Jos minulla on median, ja ennen kaikkea sen yleisön, näkökulmasta kiinnostavaa sanottavaa, niin koen velvollisuudekseni kertoa asiani.

Muutamien isompien juttujen jälkeen on käynyt niin, että tuntematon henkilö tervehtii kadulla. Tai vieras ihminen kysyy: ”Hei, olitsä siinä yhdessä jutussa?” Tämä on lievästi kiusallista, koska tilanteessa konkretisoituu se, että olen siirtynyt julkisen tarkastelun kohteeksi. En ole enää anonyymi.

Henkilökohtaisia yhteydenottoja jutuista seuraa harvoin, mutta sosiaalisessa mediassa keskustelua on helppo seurata, etenkin Twitterissä. Joitain yhteistyösuhteita ja projekteja on alkanut median luoman herätteen myötä, mutta mikään myyntiautomaatti julkisuus ei ole.

Millä auktoriteetilla puhun mediassa? Käytän yleensä tutkijan titteliä, mutta minulla ei ole kuitenkaan akateemista arvovaltaa tai asemaa, jos maisterin tutkintoa ei sellaiseksi lasketa. Olen yksityis- ja julkisrahoitteisia projekteja tekevä konsulttitutkija, joka on ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan. En halua väheksyä asemaani. Teen laadukkailla aineistoilla ja koetelluilla menetelmillä vaativia tutkimus- ja kehitysprojekteja, mikä on luonut pohjan substanssiosaamiselle. Joitain kertoja olen myös kieltäytynyt haastattelusta, jos en ole kokenut asiantuntemustani riittäväksi. Kommentoin usein aiheita, joihin akateeminen tutkimus ei ole ehtinyt reagoida. Tämä tarkoittaa esimerkiksi uusia nuoriso- ja populaarikulttuurin ilmiöitä.

Joskus tilanteet ovat koomisia. Toissa vuoden kesällä olin grillaamassa, kun Helsingin Sanomien Nyt-liitteen toimittaja soitti. Olin edeltävänä päivänä julkaissut nykyajan juppeja käsittelevän kirjoituksen, joka oli levinnyt sosiaalisessa mediassa nopeasti. Kyseessä ei ollut tutkimus, vaan pohdiskeleva esseekirjoitus. Media kuitenkin mielellään hyödynsi asiantuntijanäkemystä siitä, että juppikulttuuri on tullut takaisin. Makkaroita ja vihanneksia grillillä käännellessäni annoin toimittajan humoristisiin kysymyksiin muutaman vastauksen. Lopullinen Nyt-liitteen artikkeli tyytyi lähinnä referoimaan alkuperäistä blogikirjoitusta. Tekstini osui ajan hermoon, ja sitä käsiteltiin myöhemmin myös pääkaupunkiseudun paikallislehdissä. Oman blogin etu on se, että näkemyksiä voi esittää suodattamattomina. Asiantuntijalla voi olla myös oma media.

Toinen hauska tapaus liittyy Turkuun ja hipstereihin (joko saa nauraa?). Kun hipsteri-ilmiöstä tuli yleinen keskustelunaihe noin viisi vuotta sitten, alkoivat turkulaiset sanomalehdet pohtia mistä on kyse. Milloin hipsterit tulevat Turkuun? Missä heitä voi nähdä? Annoin ainakin viisi haastattelua erilaisiin turkulaisiin medioihin näistä aiheista. Eräs jutuista pohti, että onko hipsteri nettiajan nörtti (ei varsinaisesti). Kiinnostus heräsi myös Turun ulkopuolella. Kerran keskustelin YleX:n radiolähetyksessä siitä, että onko pituushyppääjä Tommi Evilä hipsteri (ehkä vähän). Mikä tärkeä ajankohtaisaihe!

Olen työskennellyt myös toimittajana, minkä vuoksi minulla ei ole ollut koskaan syytä demonisoida mediaa. Ymmärrän median toimintalogiikan. Tiedän myös, millaista puhetta toimittajat haluavat kuulla. Selkeää, konkreettista, muutama jännittävä anekdootti siellä täällä. Tämä on usein vastakohta tutkimukselle, joka on abstraktia, yleistä, eikä pyri herkuttelemaan tarinallisilla elementeillä. Asiantuntijan integriteettiin kuuluu se, että ajatuksia ei voi yksinkertaistaa, viihteellistää tai popularisoida vain median ehdoilla. Molempien on syytä tulla vastaan.

Haastattelutilanne on spontaani, eikä sitä voi täysin kontrolloida. Tämä voi olla ahdistavaa tutkijalle ja asiantuntijalle, joka on tottunut muotoilemaan ajatuksiaan jopa vuosia. Ennen haastattelua kannattaa pyytää alustava kysymysrunko, jos sellainen on olemassa. Aina ei ole. Epäselvyyksien varalle haastattelun voi myös nauhoittaa, tosin itse en ole niin tehnyt. Yhden haastattelun äänitin puhelimellani, koska toimittajan nauhuri oli rikki. Muutama ydinargumentti kannattaa miettiä valmiiksi, mutta samalla on tärkeää luottaa omaan tietopohjaan. Asiantuntemusta pitäisi vuosien työn jälkeen olla tarpeeksi (juuri siitä media on kiinnostunut), eikä viime hetken kertaus välttämättä selkiytä ajatuksia.

Kaiken julkisen näkyvyyden osalta ihmisen pahin kriitikko on usein hän itse. Oli kyseessä sitten esiintyminen, medianäkyvyys tai vaikka julkaistu kirjoitus, tietää vain puhuja ja kirjoittaja itse sen, mitä jäi sanomatta. Yleisö keskittyy siihen, mitä on sanottu. Oman itsekritiikkini suosikkikohde on sentimentaalisuus. En siedä ilmaisuja, jotka ovat tunteellisempia kuin niiden pitäisi olla. Saatan miettiä epäonnistunutta lausetta vuosia.

On myös hyvä muistaa, että lukijalle, katsojalle ja kuuntelijalle kyseessä on ohikiitävä hetki. Asiantuntija elää vain itse illuusiossa, että koko kansa on kokoontunut kuuntelemaan hänen punnittuja sanojaan. Puhuvat päät, sitaatit, keskusteluohjelmat, kolumnit ja muut media-artefaktit ovat kyyneleitä sateessa. Ne eivät katoa verkosta, mutta ne katoavat ajassa.

Ps. Kirjoittamani pamfletti ”Sekava nuoruus: Kuka olen, minne menen?” on julkaistu (TAT, 2017). Teksti käsittelee nuoria ja työelämää. Voit tilata ja ladata pamfletin ilmaiseksi täältä.

Interviewing myself for the futures studies group Black Swans

Interviewing myself for the futures studies group Black Swans

I gave a presentation for the student association of futures studies at the Turku School of Economics. The students had organized a career day, during which a few futures thinkers told about their work. I was glad to be one of them.

Based on the questions I got from the organizer, I wrote my script in the form of an interview, so it can be easily used in other contexts as well. The 40-minute presentation consisted of three major themes.

How did I end up doing what I do?

I’m a sociologist by education. I was and still am interested in how the society and communities function. Sociology is a good foundation for futures thinking. I have no formal education for futures studies, even though I admit it could be useful.

I have always been fascinated by the energy and creativity of youth subcultures. I did my master’s thesis about the graffiti subculture in Finland. My focus was on the graffiti writer’s ”career” within the subculture.

Trends are often created in subcultures. Subcultures may be trends in itself. That was a logical starting point when I started doing trendspotting for the Finnish agency 15/30. They are also specialized in youth research. I got hooked right away.

I had no career plan. I still don’t. I’m nevertheless quite aware of what I’m good at, and what I should learn more about. I work around my core passion: understanding the present and the future by writing, thinking, and speaking. I’m happy that I’m able to do this with my interesting and intelligent colleagues at Kopla Helsinki, and with the people of Futures Specialists Helsinki.

During the past years, I’ve been interested in the changing nature of knowledge work. First of all, I wanted to understand how my own work is changing, and how I should develop my working methods. I have been writing a lot about work, and that has created a demand for speeches and presentations too.

What have I learned so far?

My approach is a combination of futures thinking, sociological thinking and consumer insight. I want to use both quantitative and qualitative data as much as possible, but there needs to be room for visionary and imaginary thinking as well. I want to anticipate positive futures, even though the world seems quite confusing at the moment.

Finnish companies are quite aware of trends and foresight and working methods related to them. It’s getting better all the time. The trend analysis done among big Finnish consumer brands is usually of high quality. The companies use both Finnish and foreign agencies.

I’m naturally a quite abstract thinker. With clients, you have to be really concrete and hands-on. I’m working on that all the time. The clients do not like theories or obscure terminology.

Trend agencies often create their own words for trends and exaggerate things. It’s a double-edged sword. By overemphasizing change we often fail to see what’s permanent in human behavior. I come up with new terms if it’s absolutely necessary. On stage, you have to be a little bit of a showman, otherwise, it’s simply too boring.

In business, it’s always about the benefits. What do we gain by understanding trends? Do trends lead to innovation and new products? How is foresight related to strategy? You have to be able to articulate the benefits as clearly as possible.

What kind of advice can I give?

I don’t know where the jobs are. Who does? In this situation, you may need to create your own job. Quite a few futurists work independently and have their own little companies. They are able to move across different sectors, from private to public and non-profits.

It may sound cheesy and narcissistic, but it’s good to build your own personal brand. Write a blog, be active on social media, create different kinds of face-to-face networks. It’s not about advertising yourself. It’s about making your work transparent. Don’t hide your expertise. With an interesting online presence, you can be found. It’s a sign of passion.

Information is like food. If you have a bad diet, you end up thinking lousy thoughts. Optimize your information streams. Be aware of the bubble effect. Read things other people don’t read. Also, meet different kinds of people all the time. Move between the highest quality science and the scary forums in the deep web.

Be ready to unlearn. Lifelong learning requires unlearning. Identify your rotten thoughts and get rid of them. Thinking is complex and social. Many of our mental frameworks date back to the industrial era. In the new world of work, we have to abandon many of our old assumptions. The best practice is not the next practice.

Kohtaa asiakas yllättävästä kulmasta

Kohtaa asiakas yllättävästä kulmasta

Tutut megatrendit – robotisaatio, digitalisaatio, työelämän muutos – myllertävät kaupan alaa, mutta hyvän asiakaskokemuksen taustalla on edelleen ihminen. Miksi?

Trendit muuttavat ihmisten tekemää työtä, toivottavasti kiinnostavampaan suuntaan. Ajattelemme helposti, että meillä on tietty könttä työtä, jota automaatio hiljalleen nakertaa. Taloushistoria on toistaiseksi osoittanut, että kun ratkaisemme teknologian avulla yhden ongelman, avautuu eteemme uusia ongelmia. Nämä ongelmat vaativat inhimillistä, luovaa ongelmanratkaisukykyä.

Näin on ollut toistaiseksi. Viime vuosina on kuitenkin ollut myös merkkejä siitä, että tuottavuus kasvaa, mutta työllisyys ei. Arvon syntyminen ja ihmisen tekemä työ ovat erkaantumassa toisistaan.

Ihmisen ja koneen erottelu on yhä vaikeampaa. Mikko Dufva ja Tomi Dufva kirjoittavat Futura-lehden artikkelissa ”Käsinkosketeltava digitaalisuus” (2016), että ohjelmointi on digitaalisen maailman käsityötä. Jokaisen digitaalisen ratkaisun taustalla on ihminen: suunnittelijana, toteuttajana, muotoilijana, kehittäjänä. Maailman talousfoorumi on kuvannut orastavaa neljättä teollista vallankumousta aikana, jolloin fyysisten, digitaalisten ja biologisten asioiden rajat hämärtyvät.

Ihmisten, koneiden ja algoritmien yhteistyön tavoite on se, että asiakkaan kokemus on parempi. Ihmiset odottavat yhä monipuolisempaa arvoa. Kaupankäynnin rutiinit, kuten maksaminen, hintavertailu tai kuljetus, voivat olla asiakkaan näkökulmasta näkymättömiä. Rutiinien taipumus on automatisoitua. Kaupankäynnin kokemuksellinen ja elämyksellinen taso vahvistuvat. Tunne on tärkeä osa kokemusta.

David C. Edelman ja Marc Singer ovat Harvard Business Review’n artikkelissaan ”Competing on Customer Journeys” (2015) jäsentäneet asiakkaan matkan viiteen osaan (consider, buy, enjoy, advocate, bond), joiden pohjalta on sovellettu neljä teemaa tähän yhteyteen. Malli on syklinen: ihanne on pysyvän, yksiavioisen asiakkuuden luominen. Millaisia oivalluksia löydämme polun varrelta?

Tunnista piilevä tarve

Fiksu yritys ei vain reagoi muutoksiin kuluttajien ostopoluissa, vaan aktiivisesti muokkaa niitä. Edelmanin ja Singerin esittelemä esimerkki aurinkoenergiaan keskittyvästä Sungevity-yrityksestä on valaiseva. Pintapuolisesti yritys vaikuttaa tavalliselta aurinkopaneelien asentajalta. Todellisuudessa Sungevity kuitenkin hallitsee asiakkaan koko polkua.

Sungevity lähestyy asiakkaita sähköpostilla, joka kertoo paneelien tuottamista säästöistä sähkölaskussa. Viesti on henkilökohtaisesti räätälöity: siinä on aurinkopaneeleilla varustettu Google Earth -kuva viestin vastaanottajan asunnosta. Ympäristön, asunnon koon, ja muiden tekijöiden pohjalta Sungevity on laskenut arvion aurinkopaneelien tuottamasta energiasta. Kun asiakas on tutustunut arvioihin, ohjautuu hän pian keskusteluun myyntiedustajan kanssa.

Miten Sungevity tarttuu piileviin haluihin? Jokainen ihminen haluaa säästää sähkökustannuksissa. Eri vaihtoehtoihin perehtymiseen ja niiden kilpailuttamiseen ei ole kuitenkaan välttämättä aikaa. Sungevity tunnistaa tämän tarpeen, ja tarjoaa niin hyvin perustellun ratkaisun, että ihminen ei edes harkitse muita vaihtoehtoja. Avoimien tiedonlähteiden pohjalta se on tehnyt palvelustaan hyvin henkilökohtaisen. Sungevity oli vuonna 2015 toimialansa nopeimmin kasvava yritys.

Sungevity ei kuitenkaan yhdellä osa-alueella mennyt loppuun asti. Yrityksen kautta tilattavat aurinkopaneelit eivät ole kovin kauniita, vaan nousevat korostetusti esiin muusta rakennuksesta. Tähän saumaan iski hiljattain sähköautoistaan tunnettu Tesla, jonka aurinkopaneelit näyttävät tavallisilta, tyylikkäiltä kattopinnoilta.

Ota asiakas mukaan tuotantovaiheessa

Kuluttajan ja tuottajan välimatka on yhä lyhyempi. Kuluttaja voi tulla mukaan jo tuotteiden suunnittelu- ja rahoitusvaiheessa. Gustin on miesten vaateliike, jossa kuluttajat päättävät tuotantoon päätyvät vaatteet. Yritys on toiminut 8 vuoden ajan.

Verkkokaupassaan Gustin esittelee tuoteideoita, joita ihmiset äänestävät. Idea on esitelty yksityiskohtaisesti. Kun tuote saavuttaa rahoitustavoitteen, se siirtyy tuotantoon. Ostaja maksaa vaatteen tässä vaiheessa. Toimintatapa takaa sen, että Gustin tuottaa vain vaatteita, joille on kysyntää. Syntyy vähemmän jätettä. Kun väliportaita ei ole, voi vaatteet myydä tukkuhintaan suoraan kuluttajalle. Vaikka yrityksen painopiste on verkossa, ovat myös premium-luokan vaateliikkeet ottaneet sen tuotteita jakeluun.

Yhtiö haastaa monin tavoin alansa toimintatapoja. Vaatteissa se luottaa klassiseen, ajattomaan ja yksinkertaiseen tyyliin. Vaatteet on tehty käsin Kaliforniassa, ei halpamaissa. Silti vaatteet ovat suhteellisen edullisia. Ympäristötietoiset kuluttajat arvostavat, että tuotteita valmistetaan vain tilattu määrä.

Myymälä on kokemisen ja kokeilemisen ympäristö

Morioka Shoten on kirjakauppa Tokiossa. Erikoisen kaupasta tekee se, että siellä on myynnissä vain yksi kirja kerrallaan. Olennaista on se, mitä kaikkea tämän kirjan ympärille rakentuu. Kaupassa saattaa olla esimerkiksi taidenäyttely kirjaan liittyen. Jos mahdollista, kirjailijat esittelevät kirjojaan. Tavoite on se, että kauppaan tulija ”astuu kirjan sisälle”. Tulevaisuudessa kivijalkakauppojen täytyy luoda yhä vahvempi kokemus varsinaisten tuotteiden ympärille.

B8ta on teknologiamyymälä Palo Altossa, Kalifornian Piilaaksossa. Kaupan perustajat olivat kyllästyneet siihen, että uusinta, pienten valmistajien teknologiaa voi ostaa vain verkosta. He halusivat rakentaa kaupan, joka tarjoaisi myyntikanavan kaikkein kehittyneimmälle, uudelle kuluttajaelektroniikalle. Kokeileminen ja tutustuminen ovat avainasemassa. B8ta ei saa rahaa myydyistä tuotteista, vaan valmistajien kanssa tehdyistä myyntisopimuksista. B8ta osoittaa, että myymäläkokemus on tärkeä myös kohderyhmässä, jolle verkko-ostaminen on ollut arkipäivää jo pitkään. Keskimäärin asiakkaat viihtyvät liikkeessä peräti puoli tuntia. B8ta on laajentumassa uusiin kaupunkeihin.

Mahdollista sitoutuminen pitkällä aikavälillä 

Kokemuksella tarkoitetaan tässä yhteydessä brändin, tuotteen ja palvelun käyttöä pitkällä tähtäimellä. Kaupan alalla subscription-mallien yleistyminen on yksi oire siitä, että kuluttajat haluavat sitoutua hyviin palveluihin pysyvästi. Omistamisen sijaan käyttöoikeuden merkitys vahvistuu. Tämä on jo pitkään ollut tyypillistä erilaisille mediapalveluille, mutta trendi yleistyy myös muissa kategorioissa, oli kyseessä autot, vaatteet tai vaikka olut.

Adidas Avenue A -palvelun tilaaja saa vuoden aikana neljä ”kuratoitua” tuotepakettia. Tuotekokonaisuuksia suunnittelevat tunnetut fitness-vaikuttajat. Avenue A on suunnattu juoksua harrastaville kaupunkilaisnaisille, joille toimivissa urheiluvaatteissa tärkeää on myös tyylikkyys ja muodikkuus.

Mud Jeans on vaatemerkki, joka myy ja vuokraa farkkuja. Valmistaja pyrkii noudattamaan kiertotalouden periaatteita. Vuokraajien palauttamien farkkujen puuvillakuidut kierrätetään uusiokäyttöä varten, tai jos farkut ovat hyväkuntoiset, ne kierrätetään sellaisenaan seuraavalle omistajalle. Vuokrattujen farkkujen kuukausihinta on yleensä noin 5-8 euroa kuussa, mallista riippuen. Ilmaiset korjaukset sisältyvät hintaan. Mud Jeansin farkkuja ja paitoja on tarjolla myös kivijalkamyymälöissä ympäri Eurooppaa. Yritys on kasvanut, ja sen tuotteista noin 40% on vuokralla, loput myydään tavalliseen tapaan.

Mikkeller on tanskalainen panimo, jolla on myös juoksuklubeja ja baareja ympäri maailmaa. Mikkeller pärjäisi mainiosti pelkkää olutta myymällä, mutta se on halunnut syventää asiakassuhteitaan. Omat, ultratrendikkäät baarit ovat siihen ilmeinen ratkaisu. Juoksuklubit ovat kuitenkin yllättävä idea. Yhdistämällä alkoholin ja kuntoilun Mikkeller haastaa juomisen stereotypioita: yritykselle alkoholi on osa terveellistä elämäntapaa.

Yhteenveto: Kokonaisvaltainen läsnäolo asiakaspolun kaikissa vaiheissa

Erilaiset tapausesimerkit havainnollistavat sitä, miten kekseliäästi ihmisiä voi palvella. Tämän hetken kiinnostavimpia yrityksiä voi luonnehtia seuraavan viiden asian kautta:

• Monipuolinen, elämäntapaa tukeva kokemus
• Ainutlaatuisuus ja henkilökohtaisuus
• Nopeus ja helppous
• Uudenlaiset omistussuhteet
• Mahdollisuus oppia

Mitä nämä asiat tarkoittavat käytännössä? Ensimmäinen kohta viittaa siihen, että yritys ymmärtää asiakkaansa maailman. Monessa tapauksessa yrityksen työntekijät elävät itse samassa maailmassa. Yksi tällaisen eetoksen klassikoista on ulkoilu- ja retkeilytuotteita tekevä Patagonia, jonka toiminnassa villin luonnon kunnioitus on avainasemassa. Yritys palkkaa ihmisiä, jotka elävät itse luonnonläheisesti, oli kyseessä sitten kalliokiipeily, surffaus tai vaeltaminen. Yritys on mainostanut kohtuullista kuluttamista peräänkuuluttavalla ”don’t buy this jacket” -sloganilla, myyntiänsä tietysti kasvattaen!

Ainutlaatuisuus ja henkilökohtaisuus ovat avainasemassa palvelukokemuksessa. Asiakkaan voi osallistaa tuotteiden ja palveluiden kehittämiseen jo suunnitteluvaiheessa, mikä mahdollistaa yksilöllisten toiveiden huomioinnin. Pelkän tuotteen lisäksi asiakas voi saada erilaisia vinkkejä ja neuvoja. Tuotteet voivat olla rakenteeltaan modulaarisia, mikä mahdollistaa henkilökohtaisen räätälöinnin. Tavarataloketju Nordstrom tarjoaa Trunk Club -palvelun, jossa vaatteiden ostamista vieroksuvat miehet saavat stylistin valitseman vaatepaketin. Paketista asiakas saa ostaa haluamansa vaatteet ja palauttaa loput.

Nopeus ja helppous tarkoittavat yhä enemmän sitä, että mitä tahansa on saatavilla milloin tahansa. Palveluiden ja käyttöliittymien pitää toimia sulavasti kaikissa konteksteissa. Palvelut huomioivat kuluttajan aiemman ostohistorian, ja suosittelevat uusia tuotteita sen pohjalta. Premium-tuotteissa käsin tehty ”kuratointi” on arvossaan. Esimerkiksi suomalais-virolainen oluen verkkokauppa Hops United on valjastanut kiinnostavia olut-asiantuntijoita kokoamaan 12 pullon laatikoita.

Omistamisen sijaan yritykset tarjoavat yhä useammin käyttöoikeutta. Esimerkiksi autonvalmistajat kehittävät jatkuvasti uusia autojen yhteiskäytön malleja, vaikka ylivoimainen enemmistö autoista onkin tavallisessa yksityisomistuksessa. Vuokraaminen on yleistynyt myös huippumuodissa, mistä Rent the Runway on hyvä esimerkki. Verkossa aloittaneella muotivuokraamolla on nyt myös kuusi kivijalkamyymälää.

Ihmiset haluavat oppia uusia asioita. Kaupallinen opetustarjonta lisääntyy, ja opetuksellinen sisältömarkkinointi yleistyy. Esimerkiksi Guardian ja Chanel ovat aloittaneet omia masterclass-palveluitaan. Jos brändillä on huippuosaamista tietyltä aihealueelta, niin miksi tietoa ei voisi jakaa myös muille? Kun tämän yhdistää aitouteen ja rohkeuteen, on tuloksena timanttista sisältöä. Moderni brändi on yhä enemmän eräänlainen hovimestari, joka osaa suositella, opastaa ja hurmata.

Teksti on tiivistys Palvelualojen ammattiliitto PAM:n ”Työelämän ICT-taidot kaupan alalla” -seminaarissa 2.11.2016 pidetystä esityksestä.

8 tärkeintä ajatusta Lontoon FutureFest-tapahtumasta

8 tärkeintä ajatusta Lontoon FutureFest-tapahtumasta

FutureFest on vuosittain Lontoossa järjestettävä tapahtuma, joka tuo yhteen tulevaisuuden tekijöitä tieteen, taiteen, liike-elämän ja julkishallinnon kentiltä. Juuri monipuolisuus tekee festivaalista kiinnostavan. Puheenvuorojen lisäksi tarjolla on debatteja, installaatioita ja performansseja. Tapahtumaa järjestää Nesta-säätiö, joka keskittyy innovaatiotoiminnan kehittämiseen Iso-Britanniassa.

Tapahtuman teemoja olivat tänä vuonna rakkaus, työ, leikki ja kukoistus. Puhujia olivat mm. musiikin maailmasta tutut Brian Eno ja DJ Spooky, journalisti-kirjailija Will Self, tekoäly-guru Mustafa Suleyman, kyberatleetti Claire Lomas sekä peliteollisuuden vaikuttaja Rhianna Pratchett. Tiivistin päähuomioni kuulemistani ja kokemistani asioista seuraavaan kahdeksaan ajatukseen.

Konkretisoi tulevaisuuksia

Tulevaisuus tulee lähelle, kun sitä voi koskettaa. Erilaiset tulevaisuutta havainnollistavat tavarat, tuotekonseptit ja visuaaliset hahmotelmat olivat tärkeä osa tapahtumaa. Esimerkiksi munasolujen jäädyttämisen ympärille rakennettu tuotesarja havainnollisti lisääntymisen tulevaisuutta. Myös kuolemaan liittyen oli kehitelty erilaisia tuotteita, esimerkiksi vainajan digitaalisen jäämistön säilytystä varten. Yksi kiinnostava konsepti oli Suomen Lontoon instituutin tuottama installaatio siitä, miten biologinen organismi voi vaikuttaa tekoälyyn. Installaatiossa homekasvusto oli kytketty visualisoituihin tekoälyhahmoihin, joiden mielenterveys rapistui homeen kasvun myötä.

Ihmisen ja koneen suhde tiivistyy

Teemasta riippumatta teknologia oli vahvasti keskusteluissa läsnä. Terveys, ympäristö, media, kehollisuus, työ, ihmissuhteet – teknologiset muutokset muovaavat kaikkia elämänalueita. Ihminen vaikuttaa teknologiaan, ja teknologia vaikuttaa ihmiseen. Merkille pantavaa kehitys on juuri nyt etenkin tekoälyn alueella, jossa tarkasteltiin mm. koneoppimisen (deep learning) ja tunteiden roolia. Teknologisen tulevaisuuden ei tarvitse olla kylmä, kova ja steriili. Se voi olla pehmeä ja ihmisläheinen.

Robottien tunneäly kehittyy

Ihmisten ja robottien välinen tunnevuorovaikutus on vielä alkeellisella tasolla, mutta robottien kyky tunnistaa tunteita ja reagoida niihin kehittyy koko ajan. Japani ja Etelä-Korea kulkevat kehityksen eturintamassa, mistä oli kertomassa korealainen Soh Yeong Roh. Hän oli kiinnostunut robottien kehollisesta läsnäolosta. Seuraa pitävät robotit pystyvät tällä hetkellä ymmärtämään ihmisen aivotoimintoja ja tunnetiloja. Yksi tärkeimpiä asioita puhujan mukaan on se, että ihminen voi tulla robottien avulla tietoisemmaksi omista tunnetiloistaan ja -reaktioistaan. Soh Yeong Roh johtaa Art Center Nabi -keskusta, joka on rakentanut viime vuosina yli 30 sosiaalista robottia.

Mikrosirut tulevat osaksi kehoa

Biohakkerit ympäri maailmaa tekevät kokeiluja NFC-mikrosiruilla, jotka asetetaan ihon alle. Suomessakin ilmiö on ollut havaittavissa viime vuosina. Implanteissa voi ainakin teoriassa olla muistikapasiteettia, rahaa, kanta-asiakaskortteja, avaimia. Pyrkimys on helpottaa arkea, ja myös tehdä kokeiluja omalla keholla. Sirujen asennuksia tekevät esimerkiksi lävistäjät. Tapahtumassa asennettiin siru kahdelle ihmiselle osana aihetta käsittelevää esitystä.

Sosiaalisen median kupla-efekti leviää uusille alueille

Ihminen kohtaa yhä enemmän sisältöä, joka on optimoitu hänen aiemman käyttäytymisensä mukaan. Niin sanottu kupla-ilmiö on tuttu esimerkiksi Facebookista: feedin sisältö valikoituu aiempien peukutusten, ja monien muiden henkilökohtaisten parametrien perusteella. BBC tekee tällä hetkellä kokeiluja ohjelmasisällöillä, jotka muuttuvat katsojakohtaisesti. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi katsojan tunnetilan pohjalta valittua musiikkia ja kuvan värimaailmaa. Myös sisältöelementtien paikat voivat vaihtua. BBC:n Ian Forrester kutsui tätä käsitteellä ”perceptive media”.

Syntymä ja kuolema ovat tärkeitä tulevaisuuskeskustelun aiheita

Tulevaisuuden ennakointi keskittyy usein kaupungistumisen ja digitalisaation kaltaisiin megatrendeihin. Ihmiselämän biologiset perusasiat, kuten syntymä ja kuolema, jäävät pienemmälle huomiolle, kenties pysyvän luonteensa vuoksi. Niiden tarkastelu avaa kuitenkin kiinnostavia näköaloja. Esimerkiksi kuoleman tapauksessa maallistuminen ja yksilöllistyminen vaikuttavat siihen, että ihmisten kuolemaan liittyvät käytännöt ja rituaalit monipuolistuvat. Kuolleiden digitaaliset identiteetit jatkavat elämäänsä, ja läheiset kommunikoivat niiden kanssa – tällainen kulttuuri on jo syntynyt. Nykyiset ”terapiasukupolvet” haluavat käsitellä kuolemaan liittyviä tunteita aiempaa enemmän. Hautaustoimistot pohtivat enemmän asiakkaan näkökulmaa. Tapahtumassa sai myös keskustella omasta kuolemasta asiantuntijan kanssa.

Työn ja koulutuksen suhde on vaikea

Kun työ muuttuu, täytyy myös koulutuksen muuttua. Mutta miten? Se on avoin kysymys, jota käsiteltiin tapahtumassa monissa yhteyksissä. Osa puhujista ja väittelijöistä korosti tieteen, teknologian ja ns. STEM-aineiden merkitystä. Osa puhui tunne- ja vuorovaikutustaitojen sekä luovuuden puolesta. Työn ja oppimisen suhteen täytyy olla nykyistä notkeampi.

Leiki ilman suunnitelmia

Leikki oli yksi tapahtuman pääteemoista. Journalisti ja kirjailija Will Self korosti leikkiä yhtenä elämän perusasioista. Leikin pitää olla pakotonta, suunnittelematonta, ohjelmoimatonta. Hän väitti, että ihmisten on yhä vaikeampi tehdä asioita suunnittelematta niitä etukäteen. Leikin perusluonne on se, että leikin tarkoitus on leikki itse. Siksi suunniteltu, välineellisiä päämääriä palveleva leikki ymmärtää leikin tarkoituksen väärin. Tätä on hyvä pohtia esimerkiksi silloin, kun asioita halutaan ”pelillistää”.

Lopuksi: Älä pode kansallista alemmuudentuntoa!

Yleisenä huomiona tapahtumasta on syytä mainita se, että Suomi ei ole muuta maailmaa jäljessä, ainakaan tiedollisesti. Esimerkiksi työelämä- ja koulutuskeskustelujen teemat olivat suomalaisesta näkökulmasta jo liiankin tuttuja. Toisaalta esimerkiksi robotiikan osalta Japanissa ja Etelä-Koreassa tehdään paljon uraauurtavaa työtä. Globaali tiedonvälitys on nykyään niin tehokasta, että konferenssimatkat pelkän tiedon vuoksi ovat yleensä laihoja. Siksi tapahtumien kokemuksellinen ja sosiaalinen ulottuvuus vahvistuvat.

Videoita, kuvia ja ajatuksia löydät lisää tapahtuman sivulta.

(Kuva: FutureFest)

Työ on uusi vapaa-aika

Työ on uusi vapaa-aika

Nykyajan ihanteiden valossa työ on intohimoa, empatiaa, kekseliäisyyttä. Onnellisuutta, merkityksellisyyttä. Työ on haltioitumista kaikista niistä tavoista, joilla voimme rakentaa parempaa maailmaa.

Tällaisen hurmoksen rinnalla vapaa-aika näyttäytyy ikävien velvollisuuksien liukuhihnana. Tiskit, pyykit, talvirenkaat, kurahousut, makaronilaatikko. Aivokuollut taloyhtiön hallituksen kokous. Päivän päätteeksi urheilemme rajusti, koska töissä on aikaa palautua.

Olen kuullut pariskunnista, jotka pitävät viikoittaisia suunnittelupalavereita ruuhkavuosista selvitäkseen. Moni perhe seuraa budjettiaan excel-taulukossa. Kun tähän lisää hysteerisen kahvakuulan reuhtomisen, niin kyllä tekee hyvää päästä töihin lepäämään!

Hauskuuden eetos leimaa työtiloja. Värikkäine huonekaluineen ja seinämaalauksineen ne muistuttavat yhä enemmän päiväkotia. Kun aulasta löytyy flipperi, olemme varmoja firman innovatiivisuudesta: täällä työ on leikkiä. Sen sijaan kotejamme leimaa skandinaavisen minimalismin ankaruus, johon verrattuna lääkeyhtiöidenkin neuvotteluhuoneet ovat aistillisuuden ilotulitusta. Kun kotielämää täydentää jokin eksoottisen kuuloinen tavaroidenvähennysfilosofia, on lopputulos se, että kotona jokainen päivä on siivouspäivä. Ihan kuin työtä.

Moni työtä tekevä vanhempi on oivaltanut, että lasten hoitaminen on töihin verrattuna puuduttavaa hommaa. Kognitiivinen kuorma puuttuu. Siksi nykyajan vanhemmista on tullut leikkikentän laidalla nyhjöttäviä kännykkämuumioita, joille välitön läsnäolo on yhä vaikeampaa. Hiekkakakun tekeminen sadatta kertaa ei anna samoja kiksejä kuin sähköposti, joka kertoo tarjouksen läpimenosta. Samasta syystä jäi väliin se, kun hiekkakakku syntyi ensimmäistä kertaa.

Joskus töissä oli kyse siitä, että maksoimme toisillemme asioista, joita emme osaa tai viitsi itse tehdä. Nyt töiden ikävä puoli on vaiettu. Positiivisesta ajattelusta on tullut menestyjien itsetehostusta, jonka nektarin uskotaan valuvan myös muille. Ihmisellä on yksilöpsykologinen vastuu innostua. Hänen täytyy ymmärtää, että jokainen uusi asia on hyvä asia. Henkisesti ahdas yt-organisaatio ei saa olla syy sille, että ihminen ei pääse työn imuun. Yksilöllistyneen vastuun myötä on syntynyt markkinat elämäntapavalmentajille, jotka auttavat ihmistä pitämään palapelinsä kasassa.

Monen ihmisen pyrkimys on löytää ”oma juttu”, jossa voi ”toteuttaa itseään”. Kun nuoren opiskelu katkeaa, hän sanoo: ”Tää ei ollu oikein mun juttu.” Ajatus on, että ihmisellä on valmis minuus ja identiteetti, joita maailman tulee palvella. Identiteetti on kuitenkin myös toiminnan seuraus. Kun ihminen tekee jotain, muuttaa tekeminen häntä. Näistä teoista tulee osa hänen minuuttaan. Uudet asiat ovat sitä mielenkiintoisempia, mitä enemmän niihin perehtyy. Siksi ”itsensä toteuttaminen” kuulostaa masturboinnilta, ei tulevaisuuteen suuntautuvalta toiminnalta.

Töissä pitää kuitenkin olla kivaa. Huomio täytyy kääntää yksilöllisistä suoritteista työn sosiaaliseen ympäristöön. Kun työ on vaikeaa ja ikävää, korostuu työyhteisön tuen merkitys. Jaetut ongelmat ovat pienempiä ongelmia. Suomi, moni muu maa ja maailma ovat tilanteessa, jossa ongelmat ovat yhä monimutkaisempia, ja niiden ratkaiseminen on yhä vaikeampaa. Tällaisessa tilanteessa jatkuva oman työn mielekkyyden parissa nykertely on aivan liian itsekästä. Sen sijaan meidän kannattaa pohtia sitä, millaiset työyhteisöt kukoistavat häijyjen ongelmien aikakaudella. Tämä takaa myös yksilön hyvinvoinnin.