Pitäisikö futuristien olla aktiivisempia yhteiskunnallisia keskustelijoita?

Pitäisikö futuristien olla aktiivisempia yhteiskunnallisia keskustelijoita?

Futuristit, joihin lasken tässä yhteydessä tulevaisuudentutkijat, ennakointiasiantuntijat ja muut ammattimaisesti tulevaisuutta ajattelevat, jaksavat muistuttaa hellyttävyyteen asti tulevaisuuden tärkeydestä. Luen tähän ryhmään myös itseni.

Tärkeää on monien tulevaisuuksien ajatteleminen, horisontin avartaminen ja omien käsitysten haastaminen. Kun ymmärtää vaihtoehtoisia tulevaisuuksia, voi tehdä parempia päätöksiä tässä hetkessä. Tulevaisuudesta tulee tekoja. Tämä lupaus on levinnyt laajasti julkishallinnossa, liike-elämässä ja yhä enemmän myös koulutuksessa.

Silti elämme vahvasti polkuriippuvaisessa maailmassa. Ikuiseen talouskasvuun perustuvalle yhteiskunnalle on julkisessa keskustelussa niukasti vakavasti otettavia vaihtoehtoja. Samalla useimmat ihmiset pitävät selvänä, että nykymuotoinen kasvun tavoittelu kuormittaa ympäristöä kestämättömällä tavalla. Ahdistusta ei helpota muovipillin vaihtaminen kartonkiseen.

Harva kriittinenkään näkemys uskaltaa kyseenalaistaa kehittyneiden yhteiskuntien perusoletuksia, vaan vastuu valuvioista siirretään esimerkiksi teknologiselle kehitykselle. Teknologiat vauhdittavat kiertotaloutta, uusia materiaaleja, vähäpäästöistä teollisuutta, uusia liikkumisen ja työn tekemisen tapoja. Nämä eivät ole vääriä asioita, vaan pikemminkin välttämättömiä. Mutta riittävätkö ne?

Futuristeilla on kyky ajatella mahdollisia maailmoja vuosikymmenten päähän. Siksi heidän pitäisi tuoda julkiseen keskusteluun radikaaleja post-kapitalistisia visioita. Tällaisten visioiden taustalla voi olla hyvin erilaisia arvolähtökohtia ja poliittisia maailmankatsomuksia. Kyse voi olla myös kapitalismin uudelleenmäärittelystä, ”kestävän kasvun” käsitteellistämisestä uskottavasti, tai markkinatalouden ”nollauksesta”, jota Financial Times peräänkuulutti. Käsitys nykyisen kurssin holtittomuudesta on joka tapauksessa laajasti jaettu, mikä on keskustelulle hedelmällinen lähtökohta.

Tällä hetkellä mediassa suuri osa radikaaleista visioista välittyy elämäntapatarinoiden kautta, joissa yksittäiset ihmiset ovat tehneet merkittäviä muutoksia arjessa, oli kyseessä sitten brooklynilainen zero waste –bloggaaja tai metsässä omavaraisesti elävä syväekologi. Tällaiset tapaukset ovat yleensä luonteeltaan reaktiivisia irtiottoja, eivätkä ne pyri muuttamaan järjestelmää. Heikoimmillaan kyse on lifestyle-egotripeistä, jotka on suunniteltu some-näkyvyys edellä.

Visioiden voima on siinä, että ne motivoivat tunnetasolla toimintaan. Vision saavuttaminen ei edellytä vallankumousta, vaan se voi tapahtua hallitun systeemisen murroksen kautta. Murrosta ei kuitenkaan tapahdu, jos visio ei ole riittävän rohkea ja innostava. Visio nostaa kunnianhimon tasoa nykyhetkessä.

Useilla futuristeilla on näkyvä asema julkisuudessa. He ovat filosofien ja kosmologien kaltaisia yleistietäjiä, joilta odotetaan näkemystä maailman tilasta. Heille on luontevaa yhdistää poikkitieteellisesti eri alojen löydöksiä, mikä on välttämätöntä monimutkaisessa maailmassa.

Vallitsevien totuuksien haastaminen edellyttää futuristilta aktivistin mielenlaatua, joka on myös sisäänrakennettuna hänen työhön. On pakko pystyä ajattelemaan asioita, joita ei vielä ole. Tarvitsemme älyllisiä polttopulloja, jotka ravistelevat nykyistä näköalattomuutta, vastuun siirtelyä ja osaoptimointia.

Onko minulla tällainen visio? Ei, mutta nyt olen ainakin luonut itselleni paineen sellaisen keksimiseen.