Viisi tulevaisuutta ennakoivaa trendiä

Viisi tulevaisuutta ennakoivaa trendiä

Tarkastelen tässä tekstissä viittä trendiä, joihin olen kiinnittänyt huomiota kansainvälisissä medioissa ja trenditoimistojen julkaisuissa viime aikoina. Lyhyen kuvauksen lisäksi olen kerännyt linkkejä, joiden avulla trendeihin voi tutustua tarkemmin.

Kaikkien trendien osalta arvioin, että ne kasvavat tulevina vuosina. Toisaalta trendeissä voi olla hetkellistä ylikuumenemista, minkä jälkeen niiden kehitys tasaantuu. Merkittäviä katkoksia tai epäjatkuvuuksia en trendeihin ennakoi.

Vaikka käyttämäni lähteet ovat ulkomaisia, ovat trendien vaikutukset nähtävissä jo Suomessa. Onkin hieman vanhanaikaista ajatella, että Suomen ja muun maailman välillä olisi merkittävä viive. Useimmat uudet asiat omaksutaan hyvin nopeasti. Edelläkävijät ovat samalla globaalin viestinnän pulssilla.

Kasvotatuoinnit tulevat valtavirtaan

Tatuoinnit ovat viime vuosikymmeninä yleistyneet nopeasti. Kuvat ovat yhä isompia ja näkyvämpiä. Länsimaisessa tatuointikulttuurissa kasvoja on pidetty pitkään pyhänä alueena, jota varjelevat rohkeimmatkin kehonmuokkaajat. Pään alueen tatuointeihin liittyy edelleen jännittävä ja alakulttuurinen aura, joka leimasi ennen kaikkia tatuointeja.

Kun hohto ja erikoisuus on haihtunut tavallisista tatuoinneista, on muste hiipinyt kaulaa pitkin kohti kasvoja. Viime vuosina kasvotatuointeja ovat ottaneet poptähdet, urheilijat ja muut julkisuuden henkilöt. Ääriesimerkkinä huomiohakuisuudesta voi pitää aloittelevia muusikoita, kuten SoundCloudin emo trap -artisteja (kuvassa viime marraskuussa fentanyylin ja xanaxin yliannostukseen kuollut Lil Peep), joiden parissa kasvotatuoinnit ovat jo musiikkigenren tunnusmerkki. Esikuvien esimerkistä tatuoinnit leviävät väistämättä rahvaan kasvoille tulevina vuosina. Jos eivät kovin näkyvinä, niin ainakin Justin Bieberin ristin kaltaisina pieninä merkkeinä.

The New York Times: ”Face Tattoos Go Mainstream” (4.8.2018)
Vice: ”How SoundCloud Rappers and Xanax Influenced Fashion” (3.4.2018)

Teknologiabrändien estetiikka inhimillistyy

Ristiriitaiset voimat riepottelevat teknologiakorporaatioita. Yksityisyys on kriisissä. Valheita levittävä propaganda on arkipäiväistynyt. ”Dopamiinitalouden” palvelut ruokkivat addiktiivista käyttäytymistä. Toisaalta teknologia nivoutuu yhä huomaamattomammin arjen ympäristöihin.

Kohujen keskellä teknologiabrändit haluavat olla helpommin lähestyttäviä ja käsin kosketeltavia. Google on suunnitellut uutta älykangasta yhdessä Levi’s-vaatemerkin kanssa. Ikea on puolestaan laajentanut kodinteknologiaan uudella kangaspäällysteisellä kaiutinmallilla. Lippulaivamyymälöissä suositaan puupintoja, kasveja ja sosiaalisia kohtaamisia. Pyöreät muodot, pehmeät materiaalit ja rosoinen epätäydellisyys yleistyvät.

JWT Intelligence: ”Big Tech’s handmade aesthetic” (30.7.2018)

Vanhemmat palkkaavat lapsille videopelivalmentajia

Videopeleistä on tullut huippu-urheilua. Arvioiden mukaan eSports-kilpailujen maailmanlaajuinen yleisömäärä tulee olemaan yli 400 miljoonaa katsojaa vuonna 2019. Parhaat pelaajat yltävät miljoonien eurojen omaisuuksiin. Onkin johdonmukaista, että valmistautuminen eSports-uralle aloitetaan varhain ja yhä ammattimaisemmin. Aiemmin tuntihinnalla myytävää online-valmennusta ovat hyödyntäneet ensisijaisesti aikuiset pelaajat, mutta nyt trendi on yleistymässä myös lasten ja nuorten keskuudessa.

The Wall Street Journal: ”Ready, Aim, Hire a ‘Fortnite’ Coach: Parents Enlist Videogame Tutors for Their Children” (31.7.2018)

Kuntosali on uusi yökerho

Nuorten juominen vähentyy. Kuntosaliketjut paisuvat. Baarit ja yökerhot ovat vaikeuksissa. Tilanne ei ole kuitenkaan niin mustavalkoinen kuin tilastoista voisi päätellä. Juhlimista muistuttava elämyksellisyys nimittäin lisääntyy kuntosaleilla. Korkean profiilin kuntosalit tuovat diskovalot ja DJ:n perjantai-illan HIIT-tunnille. Harjoituksen jälkeen kuntosalin baarissa odottaa lasi proseccoa. Treenaaminen on yhä enemmän sosiaalisen kanssakäymisen muoto, josta ei kuitenkaan seuraa krapulaa. Samalla kuntosalit haluavat tehdä itsestään Instagram-kelpoisia, eli visuaalisesti tyylikkäitä, erottuvia ja omaperäisiä.

The Guardian: ”Squat party: how the gym became the new nightclub” (31.7.2018)
Kuva: 1Rebel Boutique Gym, Lontoo

Sukupuoliroolien hämärtyminen kannustaa miehiä kauneudenhoitoon

Yliopistokampuksilta tuttu feministinen keskustelu on tullut valtavirtaan. Me Too -kampanjoiden vanavedessä ”toksisen maskuliinisuuden” kaltaiset käsitteet ovat levinneet arkikäyttöön, ja niillä arvioidaan niin Cheekin esiintymisiä kuin Kevin Spaceyn miessuhteita. Samalla keskustelu sukupuolirooleista monipuolistuu.

Yksi hyötyjä on kosmetiikkateollisuus, jossa miehille suunnattujen tuotteiden kategoriat kasvavat naisten kauneudenhoitoa nopeammin. Suurten metropolien kaduilla voi nähdä vain miehille suunnattuja kynsisalonkeja. Korealaisen popin androgyynit ja silotellut mieshahmot inspiroivat myös länsimaissa. Suomalaisessa valkokaulustyöelämässä ei ole tavatonta nähdä nuorilla miehillä kevyttä ehostusta. Tilanne on kuitenkin ristiriitainen: vaikka miehillä on uusia vapauksia ilmaista itseään, ovat he myös yhä kovempien ulkonäköpaineiden kohteena.

Elle: ”The rise and rise of the all-male beauty salon” (31.7.2018)
The Guardian: ”Threaded bliss: why more men are getting their eyebrows shaped” (16.8.2018)
Jing Daily: ”Men & Makeup: The Changing Face of Chinese Beauty” (3.7.2018)

Artikkelin kuva: Jonathan Weiner

Lean-filosofia tutkimustyössä: 5 toimintatapaa

Lean-filosofia tutkimustyössä: 5 toimintatapaa

Asiantuntijatyö muuttuu. Työstä tulee notkeampaa, avoimempaa ja kokeilevampaa. Joillekin muutos on luonteva, jotkut karsastavat uutta maailmaa. Näen tämän niin isoissa kuin pienissä organisaatioissa, joissa olen keskustellut aiheesta.

Tutkimustyö on asiantuntijatyötä esimerkillisimmillään. Työ edellyttää suurten tietomäärien hallintaa ja yhä enemmän kykyä viestiä olennainen tieto erilaisille kohderyhmille heille sopivassa muodossa. Puhun tässä tekstissä ennen kaikkea kaupallisesta tutkimusmaailmasta, koska sen tunnen. Vinkit voivat toimia muissakin yhteyksissä, mutta tiedostan myös, että yliopistollista tutkimusta ja sektoritutkimuslaitosten työtä leimaavat erilaiset lainalaisuudet kuin yritysmaailman monin tavoin villiä ja vapaata tutkimusta.

Lean-ajattelu ja -metodit ovat suosittuja nykyään etenkin startup-yrityksissä, mutta termillä on kuvattu myös esimerkiksi Toyotan toimintaa 1980-luvulla. Lean-sana saa erilaisia merkityksiä eri yhteyksissä. Lean-tuotannolla viitataan toimintatapaan, jossa asiakasarvo pyritään maksimoimaan ja arvoa luomaton ylijäämä minimoimaan (eliminating waste). Lean-tuotekehitystä leimaavat nopeat iteraatiot, kokeilut ja tuotteen jatkuva testaaminen loppukäyttäjällä. Lean-prosessit sijoittuvat raskaiden järjestelmien ja spontaanin ad hoc -toiminnan välimaastoon. Olennaista lean-henkisyydessä on tunnistaa ratkaistava ongelma ja rakentaa ripeästi ensimmäinen testituote (minimum viable product), jonka myötä kehitys- ja palautesykli voi alkaa. Metodologiasta voi lukea tarkemmin esimerkiksi täällä.

Monet tutkimushankkeet toimivat edelleen niin, että tutkijaryhmä vetäytyy hieromaan aineistoaan jopa vuosiksi ja julkaisee lopulta jotain, yleensä kirjallisen raportin. Hankkeen ainoat viestintätoimenpiteet voivat olla raportin julkaisutilaisuus ja PDF-tiedoston tarjoaminen organisaation verkkosivulla. Yleensä käy niin, että julkaisutilaisuuden innostus haihtuu yhtä nopeasti kuin pullakahvien aiheuttama närästys. PDF-raporttia ei kukaan ehdi lukea ja se jää yksin vaeltelemaan digijätteen joutomaille. Voisiko tutkimuksien tekeminen olla nopeampaa, hyödyllisempää, kokeilevampaa, hauskempaakin?

Klassisen tietokäsityksen mukaan tieto on hyvin perusteltu tosi uskomus. Ajan myötä tieto täsmentyy ja varmentuu, minkä vuoksi pitkätkin tutkimushankkeet ovat perusteltuja. Usein on kuitenkin niin, että tiedollinen minimum viable product riittää ja hioutumatonkin tieto on arvokasta prosessin kaikissa vaiheissa. Aineistolähtöisessä kaupallisessa tutkimuksessa tämä voi tarkoittaa esimerkiksi jatkuvaa raportointia ison loppuraportin sijaan. Kuva tutkimuskohteesta täsmentyy vuorovaikutuksessa asiakkaan ja tutkittavien kanssa, minkä myötä myös tutkimuksen hyödyllisyys on jatkuvassa testissä. Monissa tapauksissa on myös niin, että aineisto vanhenee nopeasti ja tilanne ei mahdollista syväsukelluksia. Toki välillä käy myös niin, että annetun budjetin puitteissa on pakko olla hyvin niukka ja nopea. Lean-henkisyyttä on peräänkuulutettu tutkimusten rahoitushakemuksiinkin.

Seuraavat viisi vinkkiä kumpuvat käytännönläheisestä kulutustutkimuksesta. Toimintatavat pyrkivät lean-hengessä kevyeen prosessiin, sälän minimointiin sekä tutkimuksen tilaajan hyödyn ja ilon maksimointiin.

1. Raportoi muistiinpanoja suoraan kentältä. Tein työtoverini Mikko Ampujan kanssa joitain vuosia sitten tutkimuksen, jossa vaadittiin paitsi nopea raportointi myös eri kansallisuuksia ja kielialueita edustava aineisto hyvin nopealla aikataululla. Keräsimme joukon kansainvälisiä perheitä Etelä-Suomesta ja raportoimme niin tekstiä kuin videota samalla kun etenimme haastatteluissa. Teimme pienen loppuraportinkin, mutta siinä vaiheessa olennainen tieto oli jo asiakkaalla ja heidän oma tuotekehityksensä pääsi rullaamaan eteenpäin.

2. Operoi kevyellä teknisellä varustuksella. Suuri määrä teknistä kalustoa luo helposti tunteen siitä, että omassa tekemisessä on kyse jostain hyvinkin tärkeästä. Etenkin jos muut eivät osaa käyttää samoja välineitä! Esimerkiksi haastattelujen kuvauksessa video- tai järjestelmäkameran voi aivan hyvin korvata älypuhelimella, jos videokuvan laatu ei ole projektin päätavoite. Esimerkiksi tämä video osoittaa, että tietyissä kuvausasetelmissa laadullista eroa ei edes ole tai se voi olla jopa kännykän hyväksi. Mitä vähemmän tekniikkaa on esillä, sitä rentoutuneempi informantti on. Samalla pystyt itse keskittymään paremmin. GoPro-kameran kanssa olemme tehneet haastattelua lenkkipolullakin.

3. Karsi raporteista ylimääräiset ärsykkeet. Visuaalisuus ei tarkoita sitä, että raportissa täytyy olla sata eri väriä. Selkeä ja raikas typografia sekä väljästi asetellut tekstikappaleet valkoisella pohjalla vievät pitkälle. Oman organisaation logoja, sertifikaatteja tai kumppaneita ei tarvitse viljellä jokaiseen alakulmaan. Lukija tietää muutenkin, mitä on lukemassa. Executive Summary on olemassa, koska päättäjä ei ehdi muuta lukea. Siksi sivun 47 alaviitteen hiominen ei ole olennaista. Eräs johtaja sanoikin leikkisästi, että paras raportin pituus on yksi sivu.

4. Ole herkkä aineiston saturoitumisen suhteen. Esimerkiksi yksilöhaastatteluja tehdessä 10 henkilöä on hyvä perustavoite. Usein pääteemat alkavat hahmottua kuitenkin jo viiden haastattelun kohdalla ja seitsemän tai kahdeksan juttutuokion jälkeen tärkeimmät asiat ovat selvillä. Aineiston loppuun viemisen sijaan aikaa ja rahaa voi siirtää esimerkiksi graafisen materiaalin tuottamiseen tai sidosryhmäviestintään.

5. Testaa tutkimuksen relevanssia jatkuvalla viestinnällä. Omaan tutkimusaiheeseen on helppo rakastua. Samalla voi unohtua, että tutkimuksen tulisi puhutella muitakin. Pienistä asioista tulee suuria, kun ne pyörivät vain omassa päässä. Tutkimus saa uudenlaisia merkityksiä, kun sen havainnot resonoivat muuallakin kuin omassa julkaisuluettelossa. Tutkimuksen vaikuttavuus, mediaseksikkyys tai verkkojulkisuus eivät ole itseisarvoja, mutta usein ne innostavat ja motivoivat niin tutkijaa kuin tutkimuksen rahoittajaakin.

(Kuva: Yves Klein, People begin to fly, 1961)

Työ ja teknologia: sutinaa ilottomaan pakkoavioliittoon

Työ ja teknologia: sutinaa ilottomaan pakkoavioliittoon

Miten suhtautuisit remonttimieheen, joka tuntisi vasaran mutta karsastaisi ruuvimeisseliä? Tai käyttäisi taiten vatupassia mutta välttelisi pensseliä? Useimmat tietotyöläiset suhtautuvat teknologiaan juuri näin. Piipahdus Office-paketin ulkopuolelle on kuin synkkä korpivaellus, jolta ei ole paluuta.

On ehkä kohtuutonta, että syyttävä sormi osoittaa yksittäistä työntekijää. Tietokone, älypuhelin ja tabletti (jotka ovat yhä enemmän sama asia) ovat pohjattoman monimutkaisia laitteita vatupassiin verrattuna. Samalla niiden vakaus on aamuyön nakkikioskiasiakkaan tasoa, ne tilttaavat kuin Tauski keikkareissulla. Monet vihaavat tietokoneita, aiheesta. Taistelu tietokoneita vastaan on haukannut leijonanosan monen työhistoriasta.

Vihan ongelma on se, että se sokaisee. Useimmat tietokoneet ja käyttöjärjestelmät ovat nimittäin perusluonteeltaan vakaita ja lempeitä. Jotain kuitenkin tapahtuu, kun toimihenkilö Toropainen istutetaan penkin ja näyttöpäätteen väliin. Moni kokee, että viimeistään parin vuoden päästä ostohetkestä kone on ”juntturassa”. Vaikka ongelma liittyy yleensä ohjelmistoihin, tulkitaan se koneen ”hajoamiseksi”, fyysis-mekaaniseksi prosessiksi.

Kuulen jo vastaväitteen: sinähän olet nuori mies ja siten jäävi puhumaan tietokoneongelmista! Niin. Uskon olevani keskimääräistä kiinnostuneempi tietokoneista ja niiden sielunelämästä. Olen se tyyppi, joka on tottunut korjaamaan suvun digiboksit (”tikipoksit”), telkkarit ja läppärit. Mikromikonnäköisistä 286-ajoista alkaen. Entinen PC- ja Windows-mies, nykyinen Mac- ja Android-käyttäjä. En koe olevani nörtti, mutta tunnen silti tiettyä itseisarvoista kiinnostusta teknologiaa kohtaan. Ennen kaikkea kiinnostukseni on kuitenkin välineellistä: tietokoneilla pystyy tekemään hämmästyttäviä asioita niin töissä kuin harrastuksissakin. Tietokone on yksi kruununjalokivistä ihmiskunnan keksintöjen historiassa. Se on mielen polkupyörä, kuten muuan edesmennyt amerikkalainen yritysjohtaja sanoi.

Toisin kuin keskimääräinen taksikuski, on tietokone hyvä renki mutta huono isäntä. Herran asemaan päässyt kone käyttäytyy arvaamattomasti ja hallitsemattomasti, viekkaasti ikään kuin sillä olisi oma tahto. Virusturva, defragmentointityökalut ja monen sortin cleaner-ohjelmat on asennettu, mutta silti Toropaisen mölinä kantautuu läpi avokonttorin: ”Saatana, se on taas juntturassa!”

”Juntturaan” johtavia kausaaliketjuja on vaikea tunnistaa täsmällisesti. Yksi syy on se, että Toropainen ei ole yhtä kiinnostunut tietokoneensa ylläpidosta kuin autonsa rassaamisesta. Huippukehittynyt tietotekninen instrumentti vaatii tiettyjä huoltotoimenpiteitä ja pelisilmää, jotta se pysyy kunnossa. Ennen kaikkea se vaatii sitä, että ei klikkaa ”OK” jokaiseen asiaan, jota kone tarjoaa. Jos jonkin pornotuben reunoilla vilkkuu chat-ikkuna, jossa 19-vuotias nainen ehdottaa kiihkeää panoa lähikunnassa, on asiaan syytä suhtautua terveellä skeptisyydellä. Koneen pitäminen käyttökunnossa vaatii tiettyä kieltäymystä ja tekemättömyyttä.

Noin viimeisen vuoden ajan olen saanut osallistua kiinnostavaan TrendIT-tutkimushankkeeseen. Olemme vierailleet suomalaisilla työpaikoilla, havainnoineet teknologiatrendejä ja keränneet kansallisesti edustavan verkkolomakeaineistonkin. Pyrimme hahmottamaan sitä, millainen suomalaisen työntekijän suhde teknologiaan on. Kartoitimme teknologian herättämiä tunteita ja haaveita. Pohdimme myös esimerkiksi uuden teknologian vaikutusta organisaatioiden rakenteeseen. Tunnistimme kipukohdat ja onnistumiset.

Työssä useimpien suhde teknologiaan on järkevä, varovaisen innostunut, joskus turhautunut. Sen sijaan vapaa-ajalla ja kuluttajatasolla monet laitteet herättävät jopa rakkauden kaltaisia tunteita, mistä ilmeinen esimerkki oli monen kohdalla iPhone. Evernote, Dropbox ja muut vastaavat minimalistiset, lean-filosofiaa henkivät ohjelmat solahtavat käyttöön vaivatta. Firmojen intrat, tietojärjestelmät, portaalit ja raportointisovellukset puolestaan saavat otsasuonet tykyttämään. Siksi ”bring your own device” -nimellä kulkeva trendi on niin voimakas: ihmiset tuovat töihin laitteita, joita on kiva käyttää. Laitteita, jotka saa käyttöön ilman anelua. Koneita, jotka eivät ole koko ajan huollossa. Sofistikoituneen kuluttajateknologian aikakaudella on huvittavaa, että Suomessa yritystasolle ei ole vieläkään kehittynyt mainittavia premium-tasoisten it-ratkaisujen markkinoita, kuten eräs teknologiajohtaja mainitsi hankkeen aikana. Ylhäällä ostetaan halpaa ja alhaalla kärsitään.

TrendIT-tutkimustemme lisäksi uusi Digibarometri antoi viitteitä siitä, että Suomessa tekninen infrastruktuuri on sinänsä kunnossa, mutta sen käyttö on kunnianhimotonta. Mikä sitten sytyttäisi Toropaisen? Tietotekniikan käyttöä leimaa se, että vastuun voi siirtää aina jollekin muulle: it-tukihenkilöille, jälkikasvulle, naapurille tai laitevalmistajan puhelintuelle (jossa vastaava asiakaspalvelija tietysti solvataan alimpaan helvettiin, ikään kuin hän olisi ihan vain vittuillakseen rikkonut soittajan tietokoneen tai kännykän). Yksilön vastuun (kuinka oikeistolaista!) lisäksi on oleellista, että laitteita voi säätää, kokeilla ja virittää suht’ vapaasti ja riskittömästi. Vain se luo luottamuksellisen suhteen koneeseen, joka on muuten kuin omaa tahtoaan noudattava ilmestys kyberpunk-dystopiasta. Rennompi säätösuhde edellyttää myös tietoturvanormien höllentämistä ja avoimen tiedon aikakauden ymmärtämistä. Miksi pingottaa, kun maailman kehittyneimpiinkin järjestelmiin on murtauduttu? Arvo on harvoin tiedossa itsessään.

Onkin todennäköistä, että nuoret sukupolvet luovat murroksen yritysten teknologiakulttuuriin. He ovat joutuneet alunperinkin opettelemaan käytön itse, he ovat ”diginatiiveja”. He haluavat helppokäyttöiset ja nätit laitteet, vaikka työnantaja tuputtaa eilispäivän rotiskoa, jota saa hävetä palaverissa kuin vatsavaivaisen kollegan pierua. Nuoret pölisevät työasioista sosiaalisessa mediassa ja pikaviestimissä, koska ovat siihen tottuneet muutenkin. Heille on aivan samantekevää, vaikka CIA-agentti lukisikin heidän viestejään. Kenties jonain päivänä pelon ja kontrollin korvaa kepeä huolettomuus, joka ihannetapauksessa tekee teknologiasta lähes näkymätöntä.