Eihän tässä ole mitään uutta

Eihän tässä ole mitään uutta

Nuorena ja kokemattomana huutelijana koin mielelläni närkästyneisyyttä ja ylenkatsetta, jos jokin merkittävä tutkimushanke ei tuottanut mitään yllättävää. Hah, nollatutkimus, taas on syöty palaveripullaa ja pumpattu säätiön rahat! Tämä näkökulmahan on yhtä raikas kuin eineslihapullapaketin suojakaasu!

Tietenkään en lukenut tutkimuksia tiivistelmiä ja yhteenvetoja pidemmälle.

Kohtaan tutkimus- ja konsultointiprojekteissa edelleen tilanteita, joissa ajattelen: eihän tässä ole mitään uutta. Huomio voi olla aiheellinen, mutta siitä tehtävät johtopäätökset eivät ole niin ilmeisiä kuin saattaisi ajatella. Tutkimuksen tehtävä ei nimittäin ole tuottaa uutisia, vaan uutta tietoa. Näillä asioilla on ratkaiseva ero.

Uutuusarvo ei välttämättä löydy pintapuolisista ”oho, kas vain!” -reaktioista, vaan uusista näkökulmista tuttuun asiaan, tai uusista tavoista jäsentää tutkimuksen aihepiiriä. Usein arvo on keskusteluissa, joita tutkimuksen pohjalta käydään. Tutkimusta täytyy pysähtyä ajattelemaan.

Mistä tunne uutuuden puuttumisesta johtuu? Aikaansa ja alaansa seuraavilla ihmisillä on yleensä intuitiivinen käsitys siitä, miten asiat ovat. Tutkimus täsmentää ja laajentaa tätä käsitystä.

On hienoa, jos tutkimuksen myötä tulee ilmi jotain täysin uutta ja yllättävää. Se ei voi kuitenkaan olla itseisarvoista. Tiedon kyllästämässä maailmassa salaisuuksia on vähän. Koska lähes kaikkia asioita tutkitaan koko ajan, olisi aiempien tutkimusten kannalta arveluttavaa, jos niissä olisi jäänyt jotain olennaista havaitsematta.

Olen tällä hetkellä erityisen kiinnostunut viitekehyksistä ja kokonaisjäsennyksistä – kuinka seksikästä. Kun laadukasta aineistoa tarkastelee hyväksi havaitulla viitekehyksellä, se tuottaa lähes automaattisesti uusia oivalluksia. Tästä syntyy tiedollinen pohja luovalle ja henkilökohtaiselle ajattelulle. Usein tuhdeimmat argumentit ovat objektiivisuuden kaapuun verhottua subjektiivisuutta. Mielenkiintoisinta on räikeä ja holtiton subjektiivisuus.

Tutkimuksen täytyy tuottaa jotain uutta, mutta usein olisi syytä ymmärtää paremmin, mitä tämä ”jokin” on. Verkon informaatiovyöryn turruttamat aivomme eivät mielellään taivu tilaan, jossa arvo löytyisi pitkän ajatus- ja keskusteluprosessin tuloksena. Janoamme nopeita kiksejä ja helppoa stimulaatiota.

Eräs englantilainen futuristi-tuttavani kertoi taannoin, että hän on alkanut lisätä päiviinsä hetkiä, jolloin hän ei tee varsinaisesti mitään. Hän saattaa syödä tai juoda jotain näissä tilanteissa, mutta tärkeintä on ajatella – ja ajatella ajattelua. Älylaitteet jäävät ehdottomasti sivuun.

Työelämässä pitäisi olla enemmän tilanteita, joissa tutkimusten ja selvitysten sisältöä lähestyttäisiin tällä tavalla. Ilman odotusta välittömästä leukojen loksahduksesta, kiireettömästi pohdiskellen, kriittisesti keskustellen.

Nyt puhuu konsultti: miksi neuvon muita?

Nyt puhuu konsultti: miksi neuvon muita?

Konsultointi tarkoittaa neuvojen kysymistä, mutta sillä viitataan usein myös neuvonantoon. Ihmisen elämä on täynnä neuvonantajia. Lääkäri neuvoo meitä terveyteemme liittyvissä asioissa. Pankkivirkailija opastaa raha-asioissa. Ravintovalmentaja auttaa syömään oikein. Pappi ja psykologi ohjaavat henkisissä kysymyksissä.

Heistä harvoin puhutaan konsultteina, vaikka he toimivat konsultin tavoin: arvioivat asiakkaan tilanteen ja antavat neuvoja asiantuntemuksensa pohjalta. Haluaisivatko he käyttää konsultin ammattinimikettä? Tuskin. Sana on tahriintunut ja muuttunut pilkan kohteeksi. Monen konsultin reaktio näykkimiseen on itseironia. Miksi konsultteihin kohdistuu niin paljon ärtymystä, ylenkatsetta ja naljailua?

Kenties tutuin konsultti on teknis-taloudellinen liiketoimintaprosessien viilaaja, joka työskentelee suuren kansainvälisen organisaation leivissä. Isot konsulttitalot toimivat konemaisella tehokkuudella ja niiden lonkerot ovat levittäytyneet kaikkialle. Kyseessä on satojen miljardien markkina, joka kasvaa. Konsultit avustavat valtioita, yrityksiä, järjestöjä. Konsulttien toiminnasta ja palkkioista on vähän avointa tietoa, mutta yleisen käsityksen mukaan laskut ovat muhkeita. Hyödyt voivat olla puolestaan vaikeasti mitattavia ja osoitettavia.

Onko perinteinen konsultointiala huijausta tai kupla? Tuskin. Mikään hyödytön ei kestä vuosikymmeniä, saati kasva. Käytän itse jonkin verran isojen konsulttitalojen tutkimuksia ja selvityksiä, joita on avoimesti saatavilla. Niissä järjestelmätason ymmärrys asioista on yleensä hyvä, vaikka näkemyksiä voisikin elävöittää ihmisläheisemmällä otteella. Konsulttitalojen tuotannossa kaihertaa usein eräänlainen kolkkous ja sieluttomuus.

Konsultteja käyttää yleensä johto. Tavallisen työntekijän näkökulmasta konsultti tulee puuttumaan työn arkeen, sotkemaan asioita. Eikö oman väen osaaminen riitä? Kun yritys on kriisissä, alkaa nurkissa pyöriä kuluja karsivia konsultteja. Ruusuisia eivät ole mielikuvat raskaita tietojärjestelmähankkeita vetäneistä it-konsulteistakaan. Kun Pekka Himanen lynkattiin julkisuudessa, kutsuttiin häntä konsulttifilosofiksi. Entä some-konsultti, joka ehti Snapchatiin ennen teinityttöjä, ja on tuonut uuden maailman ilosanoman kaikkien kuultavaksi? Jostain syystä monella verenpaine nousee ja otsalohkossa tykyttää.

Jos konsultti ei ole tehnyt kotiläksyjä, vaikuttaa hän irralliselta. Hänen ajattelunsa ja toimintansa eivät kytkeydy asiakasorganisaation maailmaan, vaan ne jäävät leijumaan ylätasolle. Jos tähän yhdistyy liiallinen itsevarmuus ja innokkuus, on kiusallinen mielikuva karikatyyrisestä konsultista valmis. Kädet huitovat ja suu pärskii, mutta kytkentä liiketoimintaan uupuu.

Konsultin täytyy hyväksyä, että hän on narri. Ei pääosassa, vaan vuokratyövoimaa. Kun konsultti onnistuu, näyttää asiakas hyvältä. Itse hän jää varjoihin. Suhteessa valtaan konsultti ei ole puudeli tai dobermanni, vaan jotain siltä väliltä.

Moni uuden sukupolven konsultti ei välttämättä kutsu itseään konsultiksi, vaan käyttää esimerkiksi strategi-nimikettä. Heillä on kädet savessa: konsultointi pohjautuu kokemuksiin ja aineistoihin elävästä elämästä. Heillä on kyky konseptoida ideoitaan ja jalkauttaa ymmärrystä. Pyrin itse siihen, että työssäni on aina läsnä tutkimustieto, Zeitgeist-ymmärrys ja konsultoiva tulkinta. Jos jokin uupuu, ei lopputulos ilahduta asiakasta.

Konsultti-nimike kaipaa arvonnostoa, koska yhä useammissa työnkuvissa on konsultoiva ote. Tiedon tuotanto, soveltaminen ja myynti ovat saman henkilön vastuulla, ja vuorovaikutustaitojen merkitys kasvaa. Tämä heijastuu moniin asiantuntija-ammatteihin. Avainsana on kommunikaatio: dialogit ovat työ an sich. Konsultoinnin latinalainen kantasana consultare tarkoittaakin keskustelua. Je suis konsultti.