Nyrjähdyksiä jakamistaloudessa

Nyrjähdyksiä jakamistaloudessa

Ostin narkomaanilta kaiuttimet noin vuosi sitten. En tietenkään tiennyt kauppakumppanini elämäntavoista etukäteen. Olin sopinut kaupoista sähköpostilla. Lyhytsanaisten ja epäselvien viestien pohjalta oletin, että hän on vain laiska ja kiireinen kirjoittaja. Sovimme tapaamisen hänen asunnolleen.

Saavuin paikalle lämpimänä kesäiltana. Kyseessä oli kaupungin vuokra-asunnoista koostuva kortteli. Mies oli pihalla vastassa ison mustan koiransa kanssa. Mies vaikutti sympaattiselta, koira oli selvästi hänelle hyvin tärkeä. Puhuessaan hän häpesi tärviöllä olevia hampaitaan.

Asunto oli pimeä ja sotkuinen. Tässä vaiheessa olin varma, että hänellä on päihdeongelma. Kävin läpi erilaisia ajatuskulkuja. Ovatko kaiuttimet varastettua tavaraa? Onko ylipäänsä syytä rahoittaa hänen elintapojaan ja tukea järjestäytynyttä rikollisuutta? Tai ehkä hän vain halusi maksaa vuokran?

Tutkin tilanteen pikaisesti. Kaiuttimet olivat luonteva osa asunnon sisustusta. Ne olivat käytössä osana kodin viihde- ja pelikeskusta. Tämä elämänalue on nuorilla miehillä yleensä kunnossa, vaikka kaikki muu puuttuisi. Mies puhui kaiuttimista asiantuntevasti. Hän havainnollisti niiden toimivuutta soittamalla Nightwishia ja Darudea. Hän muisteli alkuperäistä hintaa ja takuuehtoja. Kokonaisuus oli uskottava.

Kyseessä oli vertaiskaupankäynnille ominainen tilanne, jossa luotettavuuden varmistaminen on vaikeaa. Kaupankäynnin vaihdantakustannukset kasvavat: yleensä ajallisesti, mutta myös lisääntyneen stressin muodossa. Vaihdannan ulkopuoliset asiat sekoittuvat tilanteeseen. Vakiintunut toimintatapa puuttuu, mikä on toisaalta osa kierrätyskulttuurin viehätystä.

Jakamistalous, vertaistalous, alustatalous, kiertotalous, kierrätystalous. Viime vuosina on kiinnitetty paljon huomiota siihen, että tavalliset ihmiset käyvät yhä enemmän kauppaa keskenään, ja näin kohentavat olemassa olevien resurssien käyttöastetta. Ihmiset ovat vaihtaneet, jakaneet ja myyneet tavaroita toisilleen ennenkin, mutta uudet kommunikaatioteknologiat, kaupungistuminen ja ekologinen arvomaailma ovat kiihdyttäneet ilmiön ennennäkemättömään vauhtiin.

Vertaiskaupankäynnin taloudellinen merkitys on valtava. Tampereen yliopiston ja Kaupan liiton tutkimuksen mukaan suomalaisen vertaisverkkokaupan volyymi ylittää jo kulutuksen Virossa. Monet kulutustuotebränditkin ovat heränneet ilmiöön, ja pohtivat rooliaan tuotteiden ennakko- ja jälkimarkkinoilla. Ikea kokeilee käytettyjen huonekalujen myyntiä. Posti pilotoi lähilokeroita, joihin ihmiset voivat jättää tavaroita noudettavaksi. Yritykset rakentavat alustoja vaihdannalle, kuten autoilussa on tapahtunut. Kyytien jakamisesta on tullut miljardiluokan bisnes, joka leviää myös Suomessa.

Otin taannoin Uber-kyydin Helsingin Punavuoresta Vantaan Myyrmäkeen. Kuski oli pirteä, nuori tummaihoinen mies. Matkan alussa puhuimme niitä näitä small talk -hengessä. Ruskeasuon kohdalla vaivuin ajatuksiini ja näpyttelin kännykällä muutaman viestin. Päivä oli ollut kuluttava, enkä ollut varsinaisesti juttutuulella.

Matkan lopussa kuski hermostui, ja vaihtoi kielen suomesta englanniksi. Hän sanoi, että kuka tahansa voi ostaa hienon älypuhelimen, eikä sillä tarvitse leveillä. Hän koki, että kyseinen tapa on riesa nykykulttuurissa, ja että käytökseni on ylimielistä. Hän sanoi, että olemuksessani on omituinen aura.

En aivan ymmärtänyt, mistä hänen avautumisensa kumpusi. Siitäkö, että alkumatkan jutustelu vaihtui hiljaisuudeksi? Kysyin, että luuleeko hän ihan oikeasti, että yritän kerskailla puhelimellani – mielestäni väite oli naurettava. Hän vastasi, että ehkä nyt ei kuitenkaan. Hän jatkoi sosiaalipsykologista pohdintaansa vielä hetken, ennen kuin saavuimme perille. Pienestä kärhämästä huolimatta paiskasimme lopulta kättä.

Kenties tilanteen kitka kumpusi siitä, että yksilöiden toiminta alustataloudessa ei ole selkeästi ammattimaista tai harrastelua, vaan jotain siltä väliltä. Kuski ehkä odotti tilanteelta samankaltaisia asioita kuin satunnaisten tuttavien kohtaamiselta. Palveluntarjoajan ja asiakkaan roolit eivät olleet kirkkaat. Asiakaspalvelun näkökulmasta kuskin käytös oli outoa, mutta muussa tilanteessa se olisi voinut olla perusteltua. Tilanteen sosiaalinen koodisto oli vasta kehittymässä; it was complicated.

Tulevaisuudessa vertaistalouden normit selkiytyvät, niin juridisesti kuin sosiaalisesti. Toiminta ammattimaistuu, kuten esimerkiksi Airbnb-asuntovuokrauksessa on ollut jo nähtävissä. Käyttöoikeus korvaa omistamista. Erilaisten hyödykkeiden elinkaari pidentyy ja käyttöaste kasvaa. Vaihdannan kolmannet osapuolet kehittävät transaktioiden luotettavuutta ja sujuvuutta. Lopputuloksena maailmassa on toivottavasti vähemmän jätettä ja enemmän kohtaamisia.

(Kuva: Janne Hellsten, CC BY 2.0, rajattu)

Nuoriso tavaroiden taikamaailmassa

Nuoriso tavaroiden taikamaailmassa

Kuluttaja-sana ei kuulu lempikäsitteistööni. Silti kuluttamista ei ole syytä väheksyä: jokainen meistä on kuluttaja, monta kertaa päivässä. Viimeisen puolen vuoden ajan olen pohtinut ja tutkinut nuorten kulutustottumuksia. Olen vertaillut heitä vanhempiin ikäluokkiin ja tarkastellut ilmiöiden kehityssuuntia. Tähän esseeseen tiivistyy myös monia ajatuksia, jotka ovat jalostuneet aiheeseen liittyvissä keskusteluissa kymmenten ihmisten kanssa tämän syksyn aikana: luennoilla, työpajoissa, mediassa. Tiukin testi oli kuitenkin vierailu Kallion lukiossa: kysyin kollegani Enna Lemisen kanssa opiskelijoilta suoraan, että onko näkemyksemme nuorista uskottava ja totuudenmukainen. Onneksi se oli!

Moni nuori kokee juuri nyt epävarmuutta. Nuoret ovat aina olleet elämäntilanteensa vuoksi kitsaita rahankäyttäjiä, mutta nyt hintapuhe on aiempaa voimakkaampaa. Samalla kuluttamisen etiikka ja ympäristöteemat siirtyvät hieman taka-alalle. Taantuma, hidas kasvu ja maailmantalouden epävakaus ovat olleet monille arkipäivää juuri niinä vuosina, jolloin suhde rahaan ja henkilökohtaiseen taloudenpitoon muodostuu. Säästäväisyys sekä kuluttamisen järkevyys ja funktionaalisuus ovat monille hyveitä, mistä kertoo seuraava haastattelusitaatti:

”[15 vuoden päästä minulla on] asuntolaina, hankitaan asuntoa perheelle. Ostetaan kodinelektroniikkaa. Jääkaapin pitää olla energiatehokas, ja sen pitää kuluttaa mahdollisimman vähän. Ostetaan käytännöllinen auto, ei nyt mitään urheiluautoa, mihin mahtuu perhe ja joka on huoleton. Lomamatkat ostetaan edullisimmasta matkatoimistosta, mistä saa bonusta. Maksetaan kodin ja auton vakuutuksista. Nekin kannattaa kilpailuttaa. Periaatteena on pitää rahasta huolta, mihin tahansa ei törsätä. Ettei olla nollilla ikinä.” (Mies, 16 vuotta)

Tavallisuus kiehtoo. Monille aikuisille nuoruuden symboleita ovat skeittilaudat, kreisibailaus, katukulttuuri ja impulsiivinen häröily. Tämäkin maailma on olemassa, mutta sen roolia ei ole syytä liioitella. Esimerkiksi Helsingin luvallisilla graffitiaidoilla valtaosa kävijöistä on aikuisia miehiä: 10-17-vuotiaita on kävijöistä vain kymmenys Luvallinen graffiti Helsingissä -tutkimuksen mukaan. Monien nuorten puhe henkiikin tavallisuutta ja eräänlaista konservatiivisuutta: perhe, talo, ammattiura ja vastaavat seikat ovat unelmien keskiössä. Hedonismia, irrottelua ja materialismiakin on:

”Esimerkiksi tunnettujen vloggaajien [elämäntapaa ihailen], koska heidän elämänsä tuntuu niin ihanan luksukselta. He voivat ostella merkkituotteita, matkustella ja asua hienoissa taloissa. Heidän ei tarvitse miettiä pystyykö maksamaan laskut tai vuokrat. Ylipäätänsä heidän elämänsä on niin erilainen omaani verrattuna.” (Nainen, 20 vuotta)

Visuaalinen ja videomuotoinen nettikulttuuri voimistuu. Videoblogien tekijät eli vloggaajat ovat monille esikuvia. Eräällä luennolla yleisössä ollut nainen kertoi, että hänen teini-ikäisellä lapsellaan on vloggaajien kuvia julisteina seinällä. Some-tähtien yleisöä hamuaa myös perinteinen media, mistä havainnollinen esimerkki on videoblogisti Soikun osallistuminen Tanssii tähtien kanssa -kilpailuun. Videoblogeissa kiinnostavaa on myös pituus: nuorten lyhytjännitteisyyttä kritisoidaan usein, mutta monet videoista ovat varsin pitkiä ja tempoltaan rauhallisia. Aivan erilaisia kuin vaikka turboahdetut ja hätäiset tv-mainokset.

”Tulen vähentämään kulutustani entisestään, sillä tuotteiden ja palveluiden hinnat kohoavat kohoamistaan, ja tahdon muutenkin karsia turhaa materiaa ympäriltäni.” (Nainen, 28 vuotta)

Kierrätys on merkittävä ilmiö. Moni nuori haluaa vähentää materiaalista kulutusta ja omistamisen merkitys kyseenalaistuu. Sosiaalinen media tuo kierrätykseen uusia vivahteita: jo pitkään kirppareita on syntynyt Facebookiin, missä esimerkiksi asuinalue ja elämänvaihe luovat omanlaisiaan kierrätysyhteisöjä. Instagram-kirppiksillä puolestaan yksittäiset henkilöt ja heidän tyylinsä korostuvat. Kierrätys on fiksua, mutta taustalla väijyvät myös pikamuodin hektiset syklit: vaatteita ostetaan paljon, tyyliä uudistetaan jatkuvasti ja kaapit pursuilevat. Muutakin toki kierrätetään: verkko on helpottanut esimerkiksi lukiokirjojen vaihtoa.

Joukkorahoituksessa on potentiaalia. Tutkimuksessamme seitsemän prosenttia suomalaisista 15-30-vuotiaista nuorista kertoi osallistuneensa jonkin tuotteen joukkorahoitukseen. Luku tuntuu isolta, vaikka pretail-markkinat ovatkin jo suuri ilmiö. Viimeistään Linda Liukkaan Kickstarter-menestyksen myötä teema nousi myös julkiseen keskusteluun. Joukkorahoitus oli merkittävässä roolissa myös Iron Sky -elokuvan rahoituksessa. Mesenaatti-palvelussa ovat menestyneet mm. kertaluonteiset mediaprojektit. Ihanteellisimmillaan joukkorahoitus luo notkeat ruohonjuuritason markkinat, joilla orastava fanipohja mahdollistaa vikkelän tuotekehityksen ja lanseerauksen.

Verkon ja kivijalkakauppojen välimaasto on alue, jonka hahmottaminen on vaikeaa: käsitteet ovat vasta syntymässä. Harmaan alueen merkitys kuitenkin voimistuu. Fyysisen ja digitaalisen kahtiajako hallitsee monen firman toimintaa, vaikka asiakkaan näkökulmasta raja on hämärtynyt. Monille nuorista tavallinen kauppa voi olla pelkkä showroom: siellä käydään katsomassa ja kokeilemassa tuotteita. Samalla tehdään hintavertailua netissä ja luetaan muiden kuluttajien arvioita katsotusta tuotteesta. Verkko inhimillistyy, kivijalka automatisoituu.

Yllättävää on se, että nuoret viihtyvät kauppakeskuksissa vanhempia ikäryhmiä paremmin. Kauppakeskukset ovat poistaneet penkkejä, asentaneet tinnitusta muistuttavaa ääntä tuottavia teinikarkottimia ja soittaneet klassista musiikkia, jotta teinien olemisesta tulisi mahdollisimman tukalaa. Silti nuoret viihtyvät! Onneksi päinvastaistakin kehitystä on nähty ja esimerkiksi Kampin kauppakeskuksesta on muodostunut vireä nuorten tapahtumaympäristö.

”Haluaisin olla tarkemmin perillä yrityksistä, joiden tuotteita ostan. Minulla ei kuitenkaan ole aina käytettävissä sitä aikaa, jonka selvitystyö vaatisi. Jos tarvitsen jotain nopealla aikataululla, voin kuluttaa ihanteideni vastaisesti.” (Nainen, 25 vuotta)

Yritysten on yhä vaikeampi pysyä ohjaajan penkillä, mutta niin on kuluttajankin. Tietoon liittyvät murrokset ovat johtaneet siihen, että kuluttaja on teoriassa yhä valistuneempi, yhä valtaistuneempi. Samalla firmoilla on yhä enemmän tietoa kuluttajista. Niin yritysten ja kuluttajienkin tapauksessa tiedon hyödyntäminen on vasta alkutaipaleellaan: puhetta big datasta ja my datasta piisaa, mutta monessa tapauksessa datan pitäisi vielä jalostua viisaudeksi ja toimiviksi palveluiksi. Teknologiatrendit ovat usein tuottaneet vain perspektiiviharhoja.

Moni on väsynyt sankarikuluttajan rooliin: asioiden selvittäminen on työlästä ja epäonnistuminen eettisyydessä jatkuvaa. Toisaalta kuluttaja on yhä useammin tuottaja, käyttäjä, rahoittaja. Kuluttajan roolin muutokset luovat uudenlaisia aktiivisen kansalaisuuden muotoja. Monet uudet asiat tapahtuvat suoraan ihmiseltä toiselle, perinteiset välikädet ohittaen. Hitaan kasvun aikakaudella kuluttajuudesta tulee kekseliäämpää, sosiaalisempaa ja hillitympää.

(Kuva: Chris JL)