Itsensä johtaminen: 5 asiaa

Itsensä johtaminen: 5 asiaa

Itsensä johtaminen on kyky, joka mainitaan usein työn murroksesta keskusteltaessa. Esimerkiksi huippujohtaja Mårten Mickos on nostanut sen yhdeksi tärkeimmistä nykyajan kyvyistä.

Kun työskentelin kymmenen vuotta sitten kuorma-autonkuljettajana, sanoi eräs vanhempi kuljettaja usein: ”Pauli, oma-aloitteisuus on tärkeintä, ole oma-aloitteinen.” Miten itsensä johtaminen poikkeaa oma-aloitteisuudesta?

Itsensä johtamisessa toiminnan subjekti ja objekti ovat sama henkilö. Yksilö tarkkailee itseään ulkopuolelta. Itsensä johtaminen on reflektiivistä. Oma-aloitteisuus on puolestaan tarttumista asioihin niin, että ei ensimmäiseksi kysy neuvoa muilta. Itsensä johtamisella on suunta, oma-aloitteisuus ilmenee hetkessä.

Itsensä johtaminen on muodostunut ihanteeksi tilanteessa, jossa vanhoista rakenteista on tullut yhä notkeampia ja väliaikaisempia. Yksilön urapolku ei ole instituutioiden tai organisaatioiden turvaama, vaikka se kehittyy niiden puitteissa. Ihminen toimii vaihtuvissa konteksteissa.

Yksilö on oman elämänsä yksityisyrittäjä. Turvakseen hän tarvitsee uudenlaisia mentoreita ja sosiaalisia yhteenliittymiä, lähisuhteiden lisäksi. Itsensä johtamista hän ei voi silti välttää. Millaisia asioita itsensä johtamiseen kuuluu?

Tavoitteiden asettaminen

Työntekijä tarvitsee eri aikavälin tavoitteita. Lyhyen tähtäimen tavoitteet voivat olla sidoksissa esimerkiksi käynnissä olevaan projektiin. Keskipitkällä aikavälillä ihminen voi esimerkiksi miettiä, millaisia uusia taitoja hän haluaa omaksua. Pitkän aikavälin pyrkimys voi olla vaikka työskentely ulkomailla tai uuteen merkittävään asemaan siirtyminen.

Tällaiset asiat voivat tapahtua myös sattumalta ja yllättäen, mutta usein taustalla on pitkäjänteinen itsensä kehittäminen. Ilman tavoitteita ihminen ajelehtii. Liian jääräpäinen reittivalinta voi puolestaan jättää huomiotta sen, että tiellä oleva silta on romahtanut.

Epävarmassa maailmassa työn psykologiset vaatimukset ovat kovia. Uupuneena, masentuneena tai epäonnistuneena on vaikea asettaa kunnianhimoisia tavoitteita. Silloin täytyy edetä pienin askelin päivä kerrallaan. Henkinen ja fyysinen hyvinvointi ovat tärkeä osa itsensä johtamista.

Ajan- ja tehtävienhallinta

Moni haluaisi tehdä työtä isoina yksittäisinä kokonaisuuksina. Projekteina, joilla on selkeä päämäärä, alku ja loppu. Jostain syystä työ ei tunnu enää organisoituvan näin.

Olen itse alkanut hahmottaa työtäni yhä enemmän vuorovaikutussuhteina, joissa arvo syntyy dialogisesti. Keskustelut ovat uusi dokumentti, kuten Esko Kilpi on sanonut. Asiantuntijan täytyy hyväksyä tiedon keskeneräisyys.

On myös asioita, jotka pitää vain tehdä. Usein niitä on paljon, pieniä ja isoja. Hyvä tehtävienhallinnan työkalu on Trello, jota käytän aina silloin, kun pelkkä kalenteri ei riitä.

Oppiminen

Oppimisen resursseista ei ole pulaa. Esimerkiksi Lynda.com ja Skillshare ovat erinomaisia verkkopalveluita, joissa uusia asioita voi opetella joustavasti ja edullisesti videoita katsomalla. Ne tarjoavat tehokasta täsmäoppimista, mutta eivät välttämättä sosiaalista oppimisympäristöä.

Miten uudenlaiset oppimisen yhteisöt muodostuvat? Noin kolme ja puoli vuotta sitten perustin yhdessä Minna Koskelon kanssa Futures Specialists Helsinki -verkoston, jonka tarkoituksena oli luoda foorumi tulevaisuusajattelusta, trendeistä ja ennakoinnista kiinnostuneille ihmisille.

Perustimme verkoston, koska sen enempää ammattiliitot kuin akateemisetkaan yhteisöt eivät tarjonneet sellaista toimintaa, jota kaipasimme. Olemme järjestäneet verkoston puitteissa noin 40 tapahtumaa ja nyt voi sanoa, että juuri oppimisesta on tullut yksi verkoston tärkeimmistä funktioista. Kuten yksi aktiivijäsenistämme kertoi: ”Tämä on ajatuskarkkia.”

Tekemällä oppiminen on usein nopeinta ja hauskinta oppimista. Yksi tapa on luvata asiakkaalle jotain sellaista, jota ei osaa vielä tehdä. Vision täytyy olla vahva, mutta keinot voi opetella matkan varrella. Jos omat tai kollegoiden taidot eivät ehdi kehittyä riittävästi, löytyy ihmisiä myös oman y-tunnuksen ulkopuolelta.

Kommunikaatio

Viestinnän merkitys kaikessa asiantuntijatyössä kasvaa. Uudet viestintäkulttuurit syntyvät kuluttajatasolla ja leviävät jälkijunassa työelämään. Yksi kiinnostavimpia kysymyksiä on se, miten tuomme sosiaalisen median ja pikaviestipalveluiden parhaat käytännöt työelämään.

Vanhana IRC-käyttäjänä olen ollut innostunut nopeasti suosiotaan kasvattavasta Slack-palvelusta. Slack ei tapa sähköpostia täysin, mutta on tervetullut lisä sen rinnalle. Slack helpottaa etenkin tiimien sisäistä viestintää.

Tärkeä kysymys on se, miten tällaisia työkaluja käytetään organisaatioiden välisessä viestinnässä. Organisaatiossa on helppo kokeilla uusia työkaluja sisäisesti, mutta kahden organisaation viestintäkulttuurien yhdistäminen on jo isompi soppa.

Kommunikaation eriytyminen on ongelma, kun kommunikaation konteksteja ja rajapintoja on paljon. Syntyy hallitsemattomuuden kokemus. Itsensä johtaja on myös oman työnsä viestintäjohtaja. Hänen täytyy keskittää kommunikaatiota, jotta se on hallittavissa. Samalla hänellä täytyy olla ymmärrystä uusista viestintätavoista. Itsensä johtaja tasapainoilee pelkistämisen ja fragmentaation välillä.

Työntekijäbrändi

Henkilöbrändit ovat nousseet laajaan keskusteluun viime vuosina. Haluammeko puhua henkilöbrändeistä vai olisiko armollisempi termi työntekijä- tai asiantuntijabrändi? Niin, että ihmisen koko elämä ei brändäytyisi.

Ihminen hyödykkeellistyy työmarkkinoilla, kuten tavarat muilla markkinoilla. Kysynnän ja tarjonnan suhde määrää sen, millaisia vaatimuksia työtä myyvälle henkilölle asetetaan. Kun olen haastatellut vastavalmistuneita työnhakijoita, olen kiinnittänyt huomiota etenkin heidän sosiaalisiin taitoihinsa: ne ovat usein ”Amerikan meininkiä”. Nollakasvun aikakauden nuorilla markkinointihenkisyys on takaraivossa.

Brändissä on kyse siitä, että jonkin asian ydin kiteytetään ja päälle ripotellaan hieman taikapölyä. Työmarkkinoiden näkökulmasta hyvin brändätty työntekijä on kiinnostavampi kuin henkilö, joka ei ole samaa vaivaa nähnyt. Yksilön oma valinta on se, kuinka näkyvästi ja hiotusti hän haluaa itsensä esittää. Imagopaineiden keskellä kannattaa muistaa, että hyvä brändi ei ole feikki.

Oman henkilöbrändin hierominen voi olla myös masturbaation kaltainen akti. Yksilö ei saa tarpeekseen siitä, että hänen imagostaan on tullut tykkäysautomaatti.

Lopuksi

Miksi Girls-sarjan Hannah Horvath eli tosielämän Lena Dunham on tämän kirjoituksen kuvassa? Hän on hyvä esimerkki siitä, miltä maailma näyttää nuoren koulutetun työntekijän näkökulmasta. Hän harjoittelee, tekee palkatonta työtä, väsyy epäreiluissa töissä, kitkuttelee taloudellisesti, menestyykin.

Taustalla hänellä on unelma, joka on jotain vaihtuvia työsuhteita suurempaa. Vaikka hän kokee takaiskuja, ei hän lannistu tai menetä itsekunnioitustaan. Kaiken keskellä hän on feministisen radikaali sen suhteen, mitä hän on. Hän elää ja luovii jälkiteollisessa, monimutkaisessa todellisuudessa.

Olenko biohakkeri?

Kysymys kuulostaa hassulta. Biohakkerointi ja oman elämän kvantifiointi ovat hieman koomisia ilmiöitä, koska korskeine termeineen ne ovat olevinaan enemmän kuin ovat. Silti suhtaudun niihin lähtökohtaisen positiivisesti, toisin kuin esimerkiksi professori Alf Rehn Turun Sanomien kirjoituksessaan.

Wikipedia-määritelmän mukaan ”biohakkeri suhtautuu kehoonsa monimutkaisena systeeminä, jonka puitteissa tehdään hypoteeseihin perustuen omakohtaisia systeemisiä interventioita”. Elämänsä kvantifioija pyrkii puolestaan kehittämään itsetuntemustaan numeerisen tiedon avulla. Tätä tietoa voi kerätä esimerkiksi älypuhelimella tai erilaisia sensoreja sisältävillä rannekkeilla. Ilmiöt esiintyvät yleensä rinnakkain.

Luulen, että olen osa-aikainen wannabe-biohakkeri, joka poimii mielellään parhaat puolet uusista elämäntapavirtauksista. Toiminta on poukkoilevaa, mutta silti avoin kokeilu on parempi tapa suhtautua uusiin asioihin kuin naljaileva ”ne siellä jossain tekevät jotain vähän hölmöä” -tyyppinen ylimielinen etäisyydenotto (mistä en syytä Rehniä!). Trendien kokeileminen antaa syvemmän ymmärryksen kuin pelkkä trendien havainnointi.

Tarkkailen usein lähikaupassa, millaisia tuotteita ihmiset asettavat kassan hihnalle. Kotikulmillani Helsingin Kalliossa keskimääräinen nuori mies ostaa viikonpäivästä riippumatta kaljaa, pakastepitsan, karkkia ja tupakkaa. Biohakkerin lähtökohta ravinnon optimoinnissa voi olla elitistinen ja kallis, mutta sen ei tarvitse olla sitä. Edellä mainitun kaltaisen dieetin korvaaminen jollain edes vähän paremmalla ei ole finanssikysymys, mutta henkinen hyppy Dr. Oetkerista pakurikääpään on pitkä. Tässä biohakkerointi törmää kaikenlaisen self-helpin perusongelmaan: omien tapojen ja rutiinien muuttaminen voi olla tolkuttoman vaikeaa.

Olen tavannut biohakkerikulttuurin avainhenkilöistä Teemu Arinan ja Jaakko Halmetojan ohimennen, ja pidän heitä kiinnostavina hahmoina. ”Hahmo” voikin olla hyvä sana, koska esimerkiksi Arina esiintyy medioissa jonkinlainen aivotoimintaa mittaava häkkyrä päässään. Tällainen tienraivaus on kiinnostavaa, vaikka se sisältäisikin lievän Kummeli-ulottuvuuden. Biohakkeri provosoi ihmisiä ajattelemaan omaa kehoaan ja terveyttään.

Arjen biohakkeri tekee elimistöllään kokeita, ”eksperimenttejä”. Fiksuin viime vuonna tekemäni koe oli kasvissyönnin aloittaminen. Kyseessä oli nimenomaan elämäntapakokeilu, jonka keston suhteen en asettanut minkäänlaisia tavoitteita. Kasvissyönnissä ei ole kyse siitä, että jättää vanhasta ruokavaliosta lihan pois, mutta syö muuten kuten ennen. Niin voi käydä, mutta todennäköisesti ei. Olennaista on se, että koko ruokavalio rakentuu uudesta näkökulmasta, mikä omalla kohdallani johti merkittävästi kohentuneeseen hyvinvointiin.

Elämän kvantifioinnin hengessä kokeilin unen mittaamista Androidin SleepBot-sovelluksella. Koska minulla ei ole uniongelmia, en nähnyt syytä kokeen jatkamiseen, eikä koe varsinaisesti hyödyttänyt minua mitenkään. Sovelluksen tuottama data oli kuitenkin varsin kiinnostavaa, koska sovellus taltioi esimerkiksi hengitysäänet ja havainnoi sängyssä pyörimistä. Jos ihminen nukkuu levottomasti tai herää omaan kuorsaukseensa, on tällainen mittaaminen hyvä tapa täsmentää ongelman luonne.

Teknologia kiehtoo miehiä. Kenties paras piirre biohakkeroinnissa on se, että se tuo teknologisen motiivin oman terveyden kehittämiseen, mikä puolestaan inspiroi uudenlaisia ihmisryhmiä kantamaan huolta hyvinvoinnistaan. Biohakkerin eksperimentit eivät nimittäin ole useinkaan täysin uusia asioita, ideat on vain kontekstualisoitu uudella tavalla. Kyseessä on käyttäytymisen brändääminen. Terve piirre biohakkeroinnissa on myös auktoriteettien kyseenalaistaminen: esimerkiksi tiedollisten resurssien suhteen biohakkeri on samalla viivalla koulutetun lääkärin kanssa. Hänellä on välitön pääsy tietoon, vaikka tieto ei olisikaan vielä kehittynyt kokemuksen tuomaksi viisaudeksi. Tiedon yhdistäminen itsetuntemukseen on loistava lähtökohta, mutta sisältää myös hoitovirheen riskin.

Alf Rehn kritisoi biohakkerointia ja koko lifehacking-ilmiötä siitä, että se on vaativaa hyväosaisten touhua. Elämäntavan voi viedä äärimmilleen, jolloin tuloksena on datamassojen kuormittama neuroottinen kontrollifriikki. Itse soisin, että biohakkerin ajattelutapa auttaisi ihmisiä kehittämään itsetuntemustaan ja itsenäisyyttään terveyteensä liittyvissä asioissa.