Itsensä johtaminen: 5 asiaa

Itsensä johtaminen: 5 asiaa

Itsensä johtaminen on kyky, joka mainitaan usein työn murroksesta keskusteltaessa. Esimerkiksi huippujohtaja Mårten Mickos on nostanut sen yhdeksi tärkeimmistä nykyajan kyvyistä.

Kun työskentelin kymmenen vuotta sitten kuorma-autonkuljettajana, sanoi eräs vanhempi kuljettaja usein: ”Pauli, oma-aloitteisuus on tärkeintä, ole oma-aloitteinen.” Miten itsensä johtaminen poikkeaa oma-aloitteisuudesta?

Itsensä johtamisessa toiminnan subjekti ja objekti ovat sama henkilö. Yksilö tarkkailee itseään ulkopuolelta. Itsensä johtaminen on reflektiivistä. Oma-aloitteisuus on puolestaan tarttumista asioihin niin, että ei ensimmäiseksi kysy neuvoa muilta. Itsensä johtamisella on suunta, oma-aloitteisuus ilmenee hetkessä.

Itsensä johtaminen on muodostunut ihanteeksi tilanteessa, jossa vanhoista rakenteista on tullut yhä notkeampia ja väliaikaisempia. Yksilön urapolku ei ole instituutioiden tai organisaatioiden turvaama, vaikka se kehittyy niiden puitteissa. Ihminen toimii vaihtuvissa konteksteissa.

Yksilö on oman elämänsä yksityisyrittäjä. Turvakseen hän tarvitsee uudenlaisia mentoreita ja sosiaalisia yhteenliittymiä, lähisuhteiden lisäksi. Itsensä johtamista hän ei voi silti välttää. Millaisia asioita itsensä johtamiseen kuuluu?

Tavoitteiden asettaminen

Työntekijä tarvitsee eri aikavälin tavoitteita. Lyhyen tähtäimen tavoitteet voivat olla sidoksissa esimerkiksi käynnissä olevaan projektiin. Keskipitkällä aikavälillä ihminen voi esimerkiksi miettiä, millaisia uusia taitoja hän haluaa omaksua. Pitkän aikavälin pyrkimys voi olla vaikka työskentely ulkomailla tai uuteen merkittävään asemaan siirtyminen.

Tällaiset asiat voivat tapahtua myös sattumalta ja yllättäen, mutta usein taustalla on pitkäjänteinen itsensä kehittäminen. Ilman tavoitteita ihminen ajelehtii. Liian jääräpäinen reittivalinta voi puolestaan jättää huomiotta sen, että tiellä oleva silta on romahtanut.

Epävarmassa maailmassa työn psykologiset vaatimukset ovat kovia. Uupuneena, masentuneena tai epäonnistuneena on vaikea asettaa kunnianhimoisia tavoitteita. Silloin täytyy edetä pienin askelin päivä kerrallaan. Henkinen ja fyysinen hyvinvointi ovat tärkeä osa itsensä johtamista.

Ajan- ja tehtävienhallinta

Moni haluaisi tehdä työtä isoina yksittäisinä kokonaisuuksina. Projekteina, joilla on selkeä päämäärä, alku ja loppu. Jostain syystä työ ei tunnu enää organisoituvan näin.

Olen itse alkanut hahmottaa työtäni yhä enemmän vuorovaikutussuhteina, joissa arvo syntyy dialogisesti. Keskustelut ovat uusi dokumentti, kuten Esko Kilpi on sanonut. Asiantuntijan täytyy hyväksyä tiedon keskeneräisyys.

On myös asioita, jotka pitää vain tehdä. Usein niitä on paljon, pieniä ja isoja. Hyvä tehtävienhallinnan työkalu on Trello, jota käytän aina silloin, kun pelkkä kalenteri ei riitä.

Oppiminen

Oppimisen resursseista ei ole pulaa. Esimerkiksi Lynda.com ja Skillshare ovat erinomaisia verkkopalveluita, joissa uusia asioita voi opetella joustavasti ja edullisesti videoita katsomalla. Ne tarjoavat tehokasta täsmäoppimista, mutta eivät välttämättä sosiaalista oppimisympäristöä.

Miten uudenlaiset oppimisen yhteisöt muodostuvat? Noin kolme ja puoli vuotta sitten perustin yhdessä Minna Koskelon kanssa Futures Specialists Helsinki -verkoston, jonka tarkoituksena oli luoda foorumi tulevaisuusajattelusta, trendeistä ja ennakoinnista kiinnostuneille ihmisille.

Perustimme verkoston, koska sen enempää ammattiliitot kuin akateemisetkaan yhteisöt eivät tarjonneet sellaista toimintaa, jota kaipasimme. Olemme järjestäneet verkoston puitteissa noin 40 tapahtumaa ja nyt voi sanoa, että juuri oppimisesta on tullut yksi verkoston tärkeimmistä funktioista. Kuten yksi aktiivijäsenistämme kertoi: ”Tämä on ajatuskarkkia.”

Tekemällä oppiminen on usein nopeinta ja hauskinta oppimista. Yksi tapa on luvata asiakkaalle jotain sellaista, jota ei osaa vielä tehdä. Vision täytyy olla vahva, mutta keinot voi opetella matkan varrella. Jos omat tai kollegoiden taidot eivät ehdi kehittyä riittävästi, löytyy ihmisiä myös oman y-tunnuksen ulkopuolelta.

Kommunikaatio

Viestinnän merkitys kaikessa asiantuntijatyössä kasvaa. Uudet viestintäkulttuurit syntyvät kuluttajatasolla ja leviävät jälkijunassa työelämään. Yksi kiinnostavimpia kysymyksiä on se, miten tuomme sosiaalisen median ja pikaviestipalveluiden parhaat käytännöt työelämään.

Vanhana IRC-käyttäjänä olen ollut innostunut nopeasti suosiotaan kasvattavasta Slack-palvelusta. Slack ei tapa sähköpostia täysin, mutta on tervetullut lisä sen rinnalle. Slack helpottaa etenkin tiimien sisäistä viestintää.

Tärkeä kysymys on se, miten tällaisia työkaluja käytetään organisaatioiden välisessä viestinnässä. Organisaatiossa on helppo kokeilla uusia työkaluja sisäisesti, mutta kahden organisaation viestintäkulttuurien yhdistäminen on jo isompi soppa.

Kommunikaation eriytyminen on ongelma, kun kommunikaation konteksteja ja rajapintoja on paljon. Syntyy hallitsemattomuuden kokemus. Itsensä johtaja on myös oman työnsä viestintäjohtaja. Hänen täytyy keskittää kommunikaatiota, jotta se on hallittavissa. Samalla hänellä täytyy olla ymmärrystä uusista viestintätavoista. Itsensä johtaja tasapainoilee pelkistämisen ja fragmentaation välillä.

Työntekijäbrändi

Henkilöbrändit ovat nousseet laajaan keskusteluun viime vuosina. Haluammeko puhua henkilöbrändeistä vai olisiko armollisempi termi työntekijä- tai asiantuntijabrändi? Niin, että ihmisen koko elämä ei brändäytyisi.

Ihminen hyödykkeellistyy työmarkkinoilla, kuten tavarat muilla markkinoilla. Kysynnän ja tarjonnan suhde määrää sen, millaisia vaatimuksia työtä myyvälle henkilölle asetetaan. Kun olen haastatellut vastavalmistuneita työnhakijoita, olen kiinnittänyt huomiota etenkin heidän sosiaalisiin taitoihinsa: ne ovat usein ”Amerikan meininkiä”. Nollakasvun aikakauden nuorilla markkinointihenkisyys on takaraivossa.

Brändissä on kyse siitä, että jonkin asian ydin kiteytetään ja päälle ripotellaan hieman taikapölyä. Työmarkkinoiden näkökulmasta hyvin brändätty työntekijä on kiinnostavampi kuin henkilö, joka ei ole samaa vaivaa nähnyt. Yksilön oma valinta on se, kuinka näkyvästi ja hiotusti hän haluaa itsensä esittää. Imagopaineiden keskellä kannattaa muistaa, että hyvä brändi ei ole feikki.

Oman henkilöbrändin hierominen voi olla myös masturbaation kaltainen akti. Yksilö ei saa tarpeekseen siitä, että hänen imagostaan on tullut tykkäysautomaatti.

Lopuksi

Miksi Girls-sarjan Hannah Horvath eli tosielämän Lena Dunham on tämän kirjoituksen kuvassa? Hän on hyvä esimerkki siitä, miltä maailma näyttää nuoren koulutetun työntekijän näkökulmasta. Hän harjoittelee, tekee palkatonta työtä, väsyy epäreiluissa töissä, kitkuttelee taloudellisesti, menestyykin.

Taustalla hänellä on unelma, joka on jotain vaihtuvia työsuhteita suurempaa. Vaikka hän kokee takaiskuja, ei hän lannistu tai menetä itsekunnioitustaan. Kaiken keskellä hän on feministisen radikaali sen suhteen, mitä hän on. Hän elää ja luovii jälkiteollisessa, monimutkaisessa todellisuudessa.

Mikä vie miehen Ikeaan?

Mikä vie miehen Ikeaan?

Käyn Ikeassa noin kerran kahdessa vuodessa. En kutsuisi käyntejä elämyksiksi. Ne ovat pikemminkin sarkastisen tuskallisia. Silti palaan Ikeaan, vaikka olen todennut siellä asioinnin rasittavaksi äheltämiseksi. En ole edes vakuuttunut useimpien Ikea-tuotteiden laadusta. Suhtaudun jopa aggressiivisesti Ikean edustamaan kertakäyttökulttuuriin. Ikea kuluttaa prosentin maailman raakapuuvaroista huonekaluihin, jotka hajoavat ensimmäisessä muutossa. Billy-kirjahyllyt ovat notkolla jo kaupassa. Silti ovi käy. On syytä pureutua tarkemmin joihinkin Ikea-suhteeni erityispiirteisiin.

Ikea-bussi on tarinan lähtöpiste, kirjaimellisesti ja vertauskuvallisesti. Se on yksi niistä pienistä asioista, joiden vuoksi valitsen Ikean muiden kehäteiden varsilla olevien huonekaluliikkeiden sijaan. Ikea-bussi osoittaa, että kaikki käyvät Ikeassa: matkustajajoukko on Suomi pienoiskoossa. Vanhoja ja nuoria, duunareita ja herroja, miehiä ja naisia. Viimeksi bussin radiosta pauhasi Arttu Wiskari ja roikkomahainen kuski ärhenteli pikkulapsille. Silti olin kiitollinen kyydistä. Minua ei jätetty tien poskeen jossain joutomaalla.

Sisustaminen on kammottavaa pikkuporvarillista näpertelyä. Isompien sisustusmuutosten suunnitteleminen ja toteuttaminen on minulle lähes ylitsepääsemättömän vaikeaa. Kaikkien pitää kuitenkin asua jossain ja useimmat haluavat asua mieluummin viihtyisässä kuin epäviihtyisässä asunnossa. Siksi joudun nyrpeästä asenteestani huolimatta tekemään sisustusratkaisuja silloin tällöin. Laiskalle kodinhoitajalle Ikea on turvallinen lähtökohta: kalusteet ovat ajanmukaisia, käyttökelpoisia ja valikoima on suuri.

Toisaalta käytettyjä huonekaluja on tarjolla niin paljon, että ihminen ei tarvitsisi juuri uusia. Jos hän jaksaisi nähdä vaivaa. Valtaosa kodistani koostuu ilmaiseksi saaduista huonekaluista, jotka eivät muodosta minkäänlaista yhtenäistä kokonaisuutta. Tällainen lähestymistapa sisustamiseen tuntui luontevalta hyvin pitkään, mutta alitajuinen sosiaalinen paine tekee tilanteen nykyään yhä tukalammaksi. Kun tuttavat ovat opiskeluaikojen jälkeen vaurastuneet, ovat heidän kotinsa alkaneet muistuttaa yhä enemmän sisustuslehtien harmonisia idyllejä. Olen kuitenkin päättänyt viitata kintaalla kilpavarustelulle ja design-hurmokselle ainakin toistaiseksi.

Ikea ei tee asiakkaan elämästä mahdollisimman helppoa. Ikea tekee lähinnä luottokortin höyläämisestä helppoa. Asiakas pikemminkin joutuu töihin sekä tavaratalossa että kotona sen jälkeen. Ikean keräys- ja kokoamispalvelut ovat juuri sen verran liian kalliita, että niitä ei viitsi ostaa. Kävelyn määrän osalta kyse on varteenotettavasta hyötyliikunnasta. Ikea-jonot ovat nykyihmisen talvisota, jota muistellaan leuka väpättäen. Kun Ikea on ulkoistanut kokoonpanolinjan asiakkaalle, keskittyvät monet muut yritykset muotoilemaan asiakas- ja palvelukokemuksista silkkisen pehmeitä. Ei välttämättä tarvitsisi.

Voisinko käydä esimerkiksi Sotkassa? Teoriassa kyllä, käytännössä pitkin hampain. Ikea on elegantti brändi, Sotka on umpijuntti brändi. Sotka olettaa, että ihmiset haluavat asioida typerän oloisessa kaupassa, jonka sängyillä loikoilee mutasarjan rallikuskeja. Ihmisille tungetaan kaiken halpuus kurkusta alas. Monien ruotsalaisyritysten valtava oivallus on ollut se, että edullinenkin voi olla tyylikästä. Ikeassa käyvät köyhät ja rikkaat eikä kummankaan porukan tarvitse hävetä.

Ikea ei piilottele ruotsalaisuuttaan. Ikeaa voi pitää jopa eräänlaisena ruotsalaisuuden ja yleisemmin pohjoismaisen elämäntavan lähettiläänä (vaikka firma onkin nykyään rekisteröity Hollantiin!). Ikea on tehnyt kumisista lihapullistaan globaalin kulutuskulttuurin peruseineksen Big Macin tapaan: niitä myydään noin 150 miljoonaa vuodessa. Pellon keskellä ylväästi seisova sininen laatikko on välittömästi tunnistettavissa kaikkialla maailmassa. Se herättää ajatuksen, että tuolla asiat hoituvat. Vaikka sitten selkä märkänä varaston käytävillä vaeltaen. Saan laatikolta jotain mitä tarvitsen. Laatikko nielaisee ihmisen suolistoihinsa ja ulostaa hänet kärttyisenä mutta ongelmansa ratkaisseena. Ikea-kokemus on kuin Rubikin kuutio, joka vastoin kaikkia oletuksia vääntäytyy oikeaan asentoon.

Onko ikeoituminen vähittäiskaupan tulevaisuus? Voi hyvinkin olla. Kluuvin kauppakeskuksen kohtalo Helsingissä on kehityksen koko kuva. Sympatiseerasin itsekin ideaa kauppakeskuksesta, joka koostuisi söpöistä luomupuodeista ja pienten vaatemerkkien konseptimyymälöistä. Lopulta olen käynyt Kluuvissa vain muutaman kerran lähinnä siitä syystä, että siellä on hyvin rauhallista, lähes meditatiivisen hiljaista. Nyt norjalainen urheilutavaratalo XXL on valtaamassa Kluuvista kaksi kerrosta ja pienmyymälät huuhtoutuvat unohduksiin kuin jalanjäljet rantahietikossa. Ihmiset rynnivät kolossaaliseen yhden asian myymälään ja hoitavat tarpeensa. Luukuttava tarjousmarkkinointi pitää myllyn pyörimässä. Pöllämystynyt trendien nuuhkija on kanveesissa: eihän tämän näin pitänyt mennä! Toivuttuaan hän hakee XXL:stä lenkkarit ja Ikeasta työtuolin: käytöksen ja ihanteiden rinnakkaiselo muodostaa kiehtovan paradoksin.

Minä, kuluttaja

Minä, kuluttaja

Aivan helvetin moni taho haluaa rahani. He yrittävät miellyttää minua, he juonittelevat pääni menoksi, he keksivät mitä ihmeellisempiä asioita saadakseen huomioni, he lähestyvät minua herkeämättä. He tutkivat mielihalujani, elämäntapaani, ajankäyttöäni, arvojani, harrastuksiani, maksutapojani. He rakentavat tiloja, joissa katseeni on tarkoitus kiinnittyä juuri heidän tarjoamaansa tuotteeseen. He tietävät, missä kuljen verkossa. He voisivat tietää, missä kuljen muuallakin. He ripustavat julistuksia olemassaolostaan kaikkialle. He analysoivat suhdettani heihin. He haluavat hurmata minut ja he haluavat minun jumaloivan heitä.

Se on ihan okei! Niin kehittyneet markkinat toimivat. Kuten Mad Men -sarjan mainospomo Don Draper sanoi häntä kiusanneelle boheeminuorelle: “Stop buying things.”

Haastattelin kerran miestä, joka oli samanaikaisesti yksi ristiriitaisimmista ja rehellisimmistä tapaamistani ihmisistä. Juuri avoimuus ristiriitojen suhteen teki hänestä rehellisen. Hän vihasi mainoksia, mutta osti niiden perusteella asioita. Hän halveksi hömppäviihdettä, mutta seurasi Tuksu-juoruja. Hän kertoi olevansa maalaispoika, mutta asui kaupungissa. Kulutuksen tapauksessa ristiriitaisuus kumpuaa usein siitä, että teemme päätöksiä tunnepohjaisesti ja perustelemme ne järkiperäisesti. Harva sitä myöntää. Tämä mies myönsi.

Olen osapuilleen keskituloinen eikä minulla ole juuri säästöjä tai pääomia. Velkaakaan ei ole. Kerran erään pankkiiriliikkeen pirtsakka puhelinmyyjä halusi, että sijoittaisin heidän rahastoihinsa. Kuulemma kädestä suuhunkin elävä voisi kääriä voittoja. Asia oli itselleni varsin yhdentekevä, mutta kuuntelin häntä aikani. Kun juttu vain jatkui, annoin enemmän tai vähemmän suoraviivaisia vihjeitä siitä, että haluaisin lopettaa puhelun. Mutta herra, ettekö tulisi silti käymään konttorillamme? Sanoin lopulta suoraan, että aika on tärkeintä pääomaani ja hän kuluttaa sitä parhaillaan tuottamatta minkäänlaista lisäarvoa. Sen jälkeen hän lopetti puhelun melko pian.

Rakastan hyviä myyjiä. Me kaikki olemme myyjiä. Myymme ajatuksiamme, edustamiamme asioita, aikaamme, tavaroitammekin. Haluamme, että puoliso vihdoin imuroisi ja tarjoamme vastapalveluksena jotain toista askaretta. Toivomme, että työkaverit huomioisivat ideamme ja yritämme vakuuttaa heidät niiden tärkeydestä. Myymme kirpputorilla VHS-elokuvia ja laskettelumonoja ja kuvittelemme, että joku ne vielä ostaa. Hyvän myyjän tunnistaa yleensä välittömästi. Hänet tavatessaan tuntuu siltä, että hän tuntee tarpeeni paremmin kuin tunnen ne itse. Hän ei tyrkytä, vaikka puhuukin taitavasti. Hän kuuntelee, toisin kuin pankkiiriliikkeen edustaja. Hänellä on näkemys siitä, miten elämästäni voisi tehdä parempaa. Hänen olemuksestaan huokuu kokonaisvaltainen miellyttävyys, ellei hän ole silkalla itsevarmuudella ja karismalla myyvä alfauros tai -naaras.

Teen päivittäin kymmeniä ostopäätöksiä ja vastaanotan satoja kaupallisia viestejä. Yhdessä näistä reklaameista ruotsalaisen vaateketjun bikinimalli tuijottaa minua päivittäin ratikkapysäkillä. Hänen katseensa näyttää siltä, että hän olisi valmis harrastamaan seksiä kenen tahansa kanssa, missä tahansa, milloin tahansa. Tosiasiassa hän myy tietysti bikinejään, jotka maksavat pari kymppiä. Hän ei ole välttämättä edes hän. Mallin vartalossa jalat saattavat olla joltain toiselta. Kuvankäsittelyohjelmalla on nostettu hänen poskipäitään, kavennettu lantiota, poistettu luomia, pyöristetty rintoja, valkaistu hampaita ja suoristettu nenää. Ilman näitä toimenpiteitä näkymä olisi outo. En olisi tottunut siihen. Se voisi olla kiinnostavaa, huomiota herättävää. Pitäisinkö siitä? En tiedä. Mainonta elää fantasioista, taikapölystä. Kun ratikka tulee, jää bikinimalli pysäkille. Moni haluaisi olla hän.

Yleensä en pysähdy tähän tapaan ajattelemaan mainoksia. Silti mainonta on mielestäni ollut aina kiehtovaa. Olin kiinnostunut mainonnasta jo ennen kuin aloin toimia kyseisen alan liepeillä. Aidosti puhuttelevien mainosten täytyy olla äärimmäisen kekseliäitä, koska ihmiset eivät lähtökohtaisesti ole kiinnostuneita mainonnasta. Yksi hyvän mainoksen tunnusmerkeistä onkin se, että se on laadullisesti samalla viivalla kaikkien muiden sisältöjen kanssa, ei vain mainosten. Ihmiset voivat kiinnostua mainoksista, mutta he eivät varaa aikaa niille tai ole muutenkaan aloitteellisia niiden suhteen. Mainosten täytyy varastaa ihmisten aika. Se ei ole helppoa, mutta vaikeat asiat ovatkin kiinnostavia. Ja ovathan mainosalan ihmiset keskimäärin seksikkäämpiä kuin esimerkiksi verohallinnon viranhoitajat!

Kuluttajuuden maailma on toisaalta etäinen. Kukaan ei puhu itsestään kuluttajana. Kuluttaja on aina jossain toisaalla. Kuluttaja on objekti. Iltauutisten vakava lukija ja paketin pitkäpiimäinen tuoteseloste kertovat kuluttajista. Kuluttajien luottamus talouteen on heikentynyt. Kuluttaja arvostaa kotimaisia tuotteita. Kuluttajan hankinnalla on 30 päivän palautusoikeus. Kuluttaja suosii ulkomaisia luksusbrändejä. Kuluttaja-asiamiehen keskeisenä tehtävänä on valvoa kuluttajansuojalain noudattamista. Kuluttaja-asioita hallinnoi työ- ja elinkeinoministeriö, jonka alaisuudessa toimii kuluttajavirasto ja kuluttajatutkimuskeskus. Kuluttajariitalautakunta on puolueeton ja riippumaton asiantuntijaelin, joka antaa ratkaisusuosituksia kuluttajariitoihin. Jossain siellä välissä on ihminen, joka halusi ostaa jotain kivaa.

(Kuva: Justin in SD via Compfight cc)