Kirjoittajasta

Olen ammatiltani tutkija ja neuvonantaja. Työskentelen VTT:llä Foresight-Driven Business Strategies -tutkimusalueella. Olen myös jatko-opiskelija Helsingin yliopiston sosiaalitieteiden tohtoriohjelmassa.

Olen erikoistunut tulevaisuuden ennakointiin, liiketoiminnan asiakaslähtöiseen kehittämiseen ja liiketoimintastrategioihin. Työskentelen pääosin suurten suomalaisten ja kansainvälisten organisaatioiden kanssa. Olen kokenut kirjoittaja, esiintyjä ja fasilitoija.

Koulutukseltani olen valtiotieteiden maisteri sosiologian pääaineesta. Graduni käsitteli graffitimaalarien alakulttuuria. Nuoriso- ja alakulttuurit ovat edelleen lähellä sydäntäni. Kirjoittamani nuoria ja työelämää käsittelevä pamfletti ”Sekava nuoruus: Kuka olen, minne menen?” julkaistiin tammikuussa 2017.

Olen antanut asiantuntijakommentteja mm. seuraavissa medioissa: Yle TV1, MTV3, YleX, Helsingin Sanomat, Turun Sanomat ja Radio Helsinki. Viimeaikaisia kirjoituksiani löytyy myös medioista:

Helsingin Sanomat: Poikkeusolot muuttavat kulutusta pysyvästi (yhdessä Anu Seiston kanssa)
Talouselämä: Yritykset eivät hyödynnä tulevaisuutietoa (yhdessä Nando Malmelinin ja Matti Pihlajamaan kanssa)

Työn ohella intohimojani ovat musiikki, kirjallisuus ja liikunta. Asun perheeni kanssa Myyrmäessä Vantaalla.

Yhteystietoni:

etunimi.sukunimi@gmail.com
Twitter
LindkedIn