Demokratia on kriisissä tai vähintäänkin selvitystilassa, kuten Sitran ennakointiasiantuntija Elina Kiiski Kataja kirjoittaa muistiossa Demokratian vaikeuksista kohti tulevaisuuden osallisuutta (2017).

Aihe oli keskiössä myös Tulevaisuuden valtiopäivät -tapahtumassa, jossa kansainväliset ja kotimaiset puhujat pohtivat uusia vallan, vaikuttamisen ja osallisuuden muotoja: demokratian käyttöjärjestelmä on rikki, mutta mitä tulee tilalle? Pontta pohdinnoilleni on antanut myös Matti Apusen, Mikael Jungnerin ja Taru Tujusen pamfletti ”Pelastakaa puolueet! Mitä politiikka voisi oppia Uberilta?” (2016).

Millainen yksilön ja yhteiskunnan suhde voisi olla tulevaisuudessa? Osallisuus-sana liitetään kernaasti lukemattomiin asiayhteyksiin, ja mielikuvallisesti se herättää ajatuksia ikuisesta kyläjuhlasta ja pihakirppiksestä. Kansalaisyhteiskunnan tasolla on syntynyt uudenlaista liikehdintää, mikä ei kuitenkaan välttämättä tarkoita sitä, että ihmisten kokemus osallisuudesta olisi voimistunut.

Pitkään osallisuutta on määrittänyt työ. Jos robotisaatio ja automatisaatio vähentävät työn määrää merkittävästi, täytyy ihmisen perustoimeentulo järjestää uudella tavalla. Perustulon sijaan esimerkiksi vihreiden kansanedustaja Antero Vartia on puhunut osallisuustulosta. Osallisuustulo ei ole vastikkeeton, vaan ihmisen olisi syytä osallistua jollain tavalla yhteiskunnan toimintaan. Myös Kelan uusi pääjohtaja Elli Aaltonen on esittänyt, että olemisen sijaan ihmisille pitäisi maksaa osallisuudesta. Suuri kysymys on se, että mitä kaikkea osallisuuteen sisältyy. Miten kuluttajakansalainen siirtyy aktiivisen toimijan rooliin?

Osallistuin joitain viikkoja sitten Vantaan kaupungin tulevaisuustyöpajaan, jossa kerättiin kaupunkilaisten näkemyksiä tulevaisuuden työstä ja asumisesta. Tilaisuuden työmenetelmä ja paikka herättivät ajatuksia uusista paikallisdemokratian ja -aktiivisuuden muodoista.

Työpaja pidettiin Coworking Myyr York -tilassa Myyrmäessä. Kyseessä on yhteistyöskentelytila, jossa käyn muutenkin silloin tällöin. Coworking-toimisto on syntynyt elinkaarensa lopussa olevaan ostoskeskukseen. Tilassa työskentelee esimerkiksi katutaide- ja kaupunginosa-aktiiveja, urbanisteja. Myyrmäessä on syntynyt ahaa-elämys siitä, että kerrostalolähiön asukas voi konkreettisesti muokata elinympäristöään. Harmaasta betonista on tullut katutaiteilijoiden kanvaasi, ja ruohonjuuritason toimintaa löytyy toppahousutansseista taiteiden yöhön.

Samalla virkamiehet ovat huomanneet, että heidän toteuttama osallistaminen toimii paremmin, jos se tehdään yhteistyössä paikallistoimijoiden kanssa. Jeremy Heimansin ja Henry Timmsin ajattelua mukaillen: paikallisyhteisön uusi valta ja hallinnon vanha valta kohtaavat. Paikallisyhteisön valta on avointa, do it yourself -henkistä ja verkostomaisesti järjestäytynyttä. Vanha valta on poissulkevaa, luottamuksellista sekä muodolliseen pätevyyteen ja hallintotapaan nojaavaa. Vanha ja uusi tarvitsevat toisiaan, mutta institutionaalinen valta ja epämuodollinen valta jäävät usein liian etäälle toisistaan.

Työpajojen lisäksi kunnat ovat tehneet osallistamista mm. digitaalisilla alustoilla, jotka ovat eräänlaisia asukasraateja. Kunnat haluavat käydä asukkaiden kanssa jatkuvaa dialogia, pistemäisten kyselyiden sijaan: kaupungin toiminta ohjautuu asukaslähtöisesti. Tällaiset toimintatavat todennäköisesti vakiintuvat, kun niitä opitaan käyttämään oikein. Ensiarvoisen tärkeää on kertoa ihmisille siitä, miten osallistaminen vaikuttaa kunnan päätöksentekoprosessiin. Muuten kyseessä on näennäisosallistaminen, josta jää kaikille huono maku. On myös olennaista, että osallistettavien joukossa on ihmisiä erilaisista väestöryhmistä. Kuten Helsingin tuleva pormestari Jan Vapaavuori sanoi Tulevaisuuden valtiopäivillä: on tärkeää, että uudet osallistamisen muodot eivät jää aktiivisen eliitin puuhasteluksi.

On vaikea nähdä, että vaalijärjestelmä muuttuisi radikaalisti lähitulevaisuudessa. Äänestämisen alaikäraja voi laskea kuuteentoista, ja uurnilla käyminen voi korvautua verkkoäänestämisellä (jonka tietoturvariskit ovat edelleen huomattavia). Tämä on kuitenkin nykyisen järjestelmän viilaamista. Järjestelmä on vielä niin robusti ja legitiimi, että poliittista tahtoa perusteellisiin muutoksiin ei juuri ole. Siksi uudet vaikuttamisen ja demokratian muodot syntyvät vanhan järjestelmän rinnalle, eivät sen sisään.

Vantaan tavoite on, että 20 000 asukasta osallistuu kaupungin tulevaisuuskuvien tekemiseen. Kyseessä on 10 prosenttia kaupungin asukkaista. Tulevaisuutta ei rakenneta komiteamietintönä suljetuin ovin, vaan tulevaisuuskuvat ovat ainakin teoriassa moniäänisiä. Jos kaupungin johto ottaa tulevaisuuskuvat vakavasti, on kyseessä merkittävä yhdessä ajattelun tapa. Tulevaisuudessa tekoäly voi todennäköisesti auttaa tällaisten laajojen keskustelujen ohjaamisessa, käsittelyssä ja tulkinnassa. Kollektiivinen tulevaisuusajattelu automatisoituu.