Useimpien organisaatioiden luonne paljastuu jo tuloaulassa. Onko vastaanottotiskin työntekijä sydämellinen First Impression Manager vai koteloitunut Facebook-muumio? Onko odotustilan pöydällä hiirenkorville selattu Iltalehti vai uudenkarhea Monocle?

Henkilökunnan kehonkieli kertoo organisaation tilasta. Onko ihmisten kävely hermostunutta vai rennon itsevarmaa? Ovatko katseet avoimia, välinpitämättömiä vai pälyileviä? Tunneilmapiiri tihkuu läpi, vaikka kukaan ei sanoisi mitään.

Jokainen organisaatio on tällainen moniaistinen kokonaisuus, mutta useimmilla organisaatioilla on vain yksi viesti: järkiperäinen kuvaus siitä, että ihan hyvin menee. Vaikka menisi huonosti. Tai todella hyvin.

Jos aulassa hyppii vastaan chihuahua, kertovat vieraat siitä samana päivänä eteenpäin. Jos tilassa vieno espresson tuoksu yhdistyy helmeilevään jazziin, ovat ihmiset vastaanottavaisia uusille ajatuksille jo ennen palaveria. Usein kivaan tunnemuistoon riittää se, että vastaanottotiskin ihminen on ystävällisempi kuin hänen varsinaisesti tarvitsisi olla.

Tällaiset asiat ovat yksinkertaisia, helppoja ja verraten edullisia toteuttaa. Harva niihin kuitenkaan panostaa, koska tällaisten kokemusten arvo ei välttämättä näy olemassa olevissa talousmittareissa. Järki ja numerot ohjaavat sitä, miltä asiat tuntuvat. Rationaalinen mieli janoaa lisää perusteita, lisää faktoja.

Olen silloin tällöin törmännyt tarjouspyyntöihin, joiden lähtökohta on suunnilleen seuraavanlainen: ”tiedämme tästä aiheesta jo todella paljon, mutta haluaisimme vielä tietää vähän lisää”. Toisaalta monissa tapauksissa tietoa on aivan liian vähän, mutta joku on päättänyt, että ”nyt vain tehdään”.

Molemmat lähtökohdat ovat vaarallisia. Tiedon pinoaminen tiedon päälle kertoo usein pelosta. Tai siitä, että oma tehtävä on yksinkertaisesti tuottaa tietoa, vaikka sitä olisi jo tarpeeksi. Voi olla myös niin, että budjettia on käyttämättä, ja sillä ostetaan vielä vähän lisää tietoa. Tällaisessa tilanteessa kannattaisi kuitenkin alkaa jo tehdä jotain tiedon pohjalta.

Kun tietoa on liian vähän, muistuttaa tilanne kävelyä pimeässä metsässä ilman taskulamppua. Jonnekin pitäisi päästä, ja ihminen haroo oksia edestään epätoivoisesti. Valittu polku voi olla oikea, mutta se voi johtaa myös suonsilmäkkeeseen.

Kun tietoa on liikaa tai liian vähän, voi ihminen hyödyntää myös muita tietämisen tapoja. Viime vuonna Aalto-yliopistossa tarkistetun väitöskirjan mukaan intuition rooli on tärkeä juuri tällaisissa tilanteissa.

Steve Jobs oli yksi harvoista johtajista, joka on puhunut intuitiivisen ymmärryksen puolesta. Hän on sanonut:

“I began to realize that an intuitive understanding and consciousness was more significant than abstract thinking and intellectual logical analysis. Intuition is a very powerful thing, more powerful than intellect, in my opinion. That’s had a big impact on my work.”

Intuitiivinen lähestymistapa asioihin mahdollistaa ennakoivan ja kokonaisvaltaisen ymmärryksen, jossa asioiden ei tarvitse käydä läpi loogis-rationaalista oikeuttamisprosessia ollakseen perusteltuja.

Intuitiota voi kehittää, kuten mitä tahansa muutakin taitoa, mutta intuition asema nykykulttuurissa ja esimerkiksi koulutusjärjestelmässä on väheksytty. Silti intuitio on esimerkiksi monille taiteilijoille ja tutkijoille yksi tärkeimpiä luovan prosessin työkaluja.

Tarvitsemme matalamielisen hyötykalkyloinnin ja teknisen järkeilyn rinnalle valmiuksia hyödyntää inhimillisen ymmärryksen koko palettia.

(Kuva: Anton Petukhov, CC BY 2.0)