Asiantuntijatyö muuttuu. Työstä tulee notkeampaa, avoimempaa ja kokeilevampaa. Joillekin muutos on luonteva, jotkut karsastavat uutta maailmaa. Näen tämän niin isoissa kuin pienissä organisaatioissa, joissa olen keskustellut aiheesta.

Tutkimustyö on asiantuntijatyötä esimerkillisimmillään. Työ edellyttää suurten tietomäärien hallintaa ja yhä enemmän kykyä viestiä olennainen tieto erilaisille kohderyhmille heille sopivassa muodossa. Puhun tässä tekstissä ennen kaikkea kaupallisesta tutkimusmaailmasta, koska sen tunnen. Vinkit voivat toimia muissakin yhteyksissä, mutta tiedostan myös, että yliopistollista tutkimusta ja sektoritutkimuslaitosten työtä leimaavat erilaiset lainalaisuudet kuin yritysmaailman monin tavoin villiä ja vapaata tutkimusta.

Lean-ajattelu ja -metodit ovat suosittuja nykyään etenkin startup-yrityksissä, mutta termillä on kuvattu myös esimerkiksi Toyotan toimintaa 1980-luvulla. Lean-sana saa erilaisia merkityksiä eri yhteyksissä. Lean-tuotannolla viitataan toimintatapaan, jossa asiakasarvo pyritään maksimoimaan ja arvoa luomaton ylijäämä minimoimaan (eliminating waste). Lean-tuotekehitystä leimaavat nopeat iteraatiot, kokeilut ja tuotteen jatkuva testaaminen loppukäyttäjällä. Lean-prosessit sijoittuvat raskaiden järjestelmien ja spontaanin ad hoc -toiminnan välimaastoon. Olennaista lean-henkisyydessä on tunnistaa ratkaistava ongelma ja rakentaa ripeästi ensimmäinen testituote (minimum viable product), jonka myötä kehitys- ja palautesykli voi alkaa. Metodologiasta voi lukea tarkemmin esimerkiksi täällä.

Monet tutkimushankkeet toimivat edelleen niin, että tutkijaryhmä vetäytyy hieromaan aineistoaan jopa vuosiksi ja julkaisee lopulta jotain, yleensä kirjallisen raportin. Hankkeen ainoat viestintätoimenpiteet voivat olla raportin julkaisutilaisuus ja PDF-tiedoston tarjoaminen organisaation verkkosivulla. Yleensä käy niin, että julkaisutilaisuuden innostus haihtuu yhtä nopeasti kuin pullakahvien aiheuttama närästys. PDF-raporttia ei kukaan ehdi lukea ja se jää yksin vaeltelemaan digijätteen joutomaille. Voisiko tutkimuksien tekeminen olla nopeampaa, hyödyllisempää, kokeilevampaa, hauskempaakin?

Klassisen tietokäsityksen mukaan tieto on hyvin perusteltu tosi uskomus. Ajan myötä tieto täsmentyy ja varmentuu, minkä vuoksi pitkätkin tutkimushankkeet ovat perusteltuja. Usein on kuitenkin niin, että tiedollinen minimum viable product riittää ja hioutumatonkin tieto on arvokasta prosessin kaikissa vaiheissa. Aineistolähtöisessä kaupallisessa tutkimuksessa tämä voi tarkoittaa esimerkiksi jatkuvaa raportointia ison loppuraportin sijaan. Kuva tutkimuskohteesta täsmentyy vuorovaikutuksessa asiakkaan ja tutkittavien kanssa, minkä myötä myös tutkimuksen hyödyllisyys on jatkuvassa testissä. Monissa tapauksissa on myös niin, että aineisto vanhenee nopeasti ja tilanne ei mahdollista syväsukelluksia. Toki välillä käy myös niin, että annetun budjetin puitteissa on pakko olla hyvin niukka ja nopea. Lean-henkisyyttä on peräänkuulutettu tutkimusten rahoitushakemuksiinkin.

Seuraavat viisi vinkkiä kumpuvat käytännönläheisestä kulutustutkimuksesta. Toimintatavat pyrkivät lean-hengessä kevyeen prosessiin, sälän minimointiin sekä tutkimuksen tilaajan hyödyn ja ilon maksimointiin.

1. Raportoi muistiinpanoja suoraan kentältä. Tein työtoverini Mikko Ampujan kanssa joitain vuosia sitten tutkimuksen, jossa vaadittiin paitsi nopea raportointi myös eri kansallisuuksia ja kielialueita edustava aineisto hyvin nopealla aikataululla. Keräsimme joukon kansainvälisiä perheitä Etelä-Suomesta ja raportoimme niin tekstiä kuin videota samalla kun etenimme haastatteluissa. Teimme pienen loppuraportinkin, mutta siinä vaiheessa olennainen tieto oli jo asiakkaalla ja heidän oma tuotekehityksensä pääsi rullaamaan eteenpäin.

2. Operoi kevyellä teknisellä varustuksella. Suuri määrä teknistä kalustoa luo helposti tunteen siitä, että omassa tekemisessä on kyse jostain hyvinkin tärkeästä. Etenkin jos muut eivät osaa käyttää samoja välineitä! Esimerkiksi haastattelujen kuvauksessa video- tai järjestelmäkameran voi aivan hyvin korvata älypuhelimella, jos videokuvan laatu ei ole projektin päätavoite. Esimerkiksi tämä video osoittaa, että tietyissä kuvausasetelmissa laadullista eroa ei edes ole tai se voi olla jopa kännykän hyväksi. Mitä vähemmän tekniikkaa on esillä, sitä rentoutuneempi informantti on. Samalla pystyt itse keskittymään paremmin. GoPro-kameran kanssa olemme tehneet haastattelua lenkkipolullakin.

3. Karsi raporteista ylimääräiset ärsykkeet. Visuaalisuus ei tarkoita sitä, että raportissa täytyy olla sata eri väriä. Selkeä ja raikas typografia sekä väljästi asetellut tekstikappaleet valkoisella pohjalla vievät pitkälle. Oman organisaation logoja, sertifikaatteja tai kumppaneita ei tarvitse viljellä jokaiseen alakulmaan. Lukija tietää muutenkin, mitä on lukemassa. Executive Summary on olemassa, koska päättäjä ei ehdi muuta lukea. Siksi sivun 47 alaviitteen hiominen ei ole olennaista. Eräs johtaja sanoikin leikkisästi, että paras raportin pituus on yksi sivu.

4. Ole herkkä aineiston saturoitumisen suhteen. Esimerkiksi yksilöhaastatteluja tehdessä 10 henkilöä on hyvä perustavoite. Usein pääteemat alkavat hahmottua kuitenkin jo viiden haastattelun kohdalla ja seitsemän tai kahdeksan juttutuokion jälkeen tärkeimmät asiat ovat selvillä. Aineiston loppuun viemisen sijaan aikaa ja rahaa voi siirtää esimerkiksi graafisen materiaalin tuottamiseen tai sidosryhmäviestintään.

5. Testaa tutkimuksen relevanssia jatkuvalla viestinnällä. Omaan tutkimusaiheeseen on helppo rakastua. Samalla voi unohtua, että tutkimuksen tulisi puhutella muitakin. Pienistä asioista tulee suuria, kun ne pyörivät vain omassa päässä. Tutkimus saa uudenlaisia merkityksiä, kun sen havainnot resonoivat muuallakin kuin omassa julkaisuluettelossa. Tutkimuksen vaikuttavuus, mediaseksikkyys tai verkkojulkisuus eivät ole itseisarvoja, mutta usein ne innostavat ja motivoivat niin tutkijaa kuin tutkimuksen rahoittajaakin.

(Kuva: Yves Klein, People begin to fly, 1961)