Ihminen pyrkii kohti harmonista maailmankuvaa. Kognitiiviseksi dissonanssiksi kutsutaan tilaa, jossa harmonia häiriintyy: ihminen kohtaa ajatuksia, arvoja ja näkemyksiä, jotka eivät sovi hänen tuttuun katsantokantaansa. Ihmisen henkinen viitekehys horjuu ja hän alkaa pyristellä kohti vanhaa ajatustapaansa.

Ajattelun mukavuudenhaluisuudesta kertoo havainnollisesti se, miten suhtaudumme erilaisiin henkilöihin. Juhana Torkki kuvaa Tarinan valta -kirjassaan sitä, miten tunnetuista ihmisistä luodaan suoraviivaisia hyvän ja pahan arkkityyppejä. Helposti sulavia ja tunteisiin vetoavia tarinoita. Jos ihminen vihaa raivokkaasti George W. Bushia, on hänen vaivalloista edes ajatella, että Bush olisi kenties tehnyt jonkin fiksunkin päätöksen uransa aikana. Ryvettyneen Bushin rinnalla Barack Obama näytti kerrassaan messiaanisen säteilevältä hahmolta, josta puolestaan oli vaikea ajatella mitään pahaa. Edelleen on.

Suomalaisilla on taipumusta konsensushakuisuuteen. Olen itsekin lähes intohimoinen konfliktien välttelijä. Siedän kehnosti ristiriitatilanteita. En koe, että olisi olemassa mitään ”asiat ne vain riitelevät” -tilaa, koska asioilla on aina henkilökohtainen ulottuvuutensa. Voimakkaat, ajatusten taustalla kytevät tunteet kuuluvat hillityn sivistyneeseenkin debattiin. Puhumme asioista, joista välitämme. Provosointi ja jopa totuudesta piittaamaton harhauttaminen ovat hyvä tapa purkaa luutuneita ajatuslukkoja.

Monet laajat skenaariotyöt ovat sisäsiistin hymistelykulttuurin tuotoksia. Ilmastonmuutos, globalisaatio, digitalisaatio, Kiinan nousu – tässä nämä meidän muutosajurit! Julkaisutilaisuuteen ministerin puheenvuoro ja viestintäkampanjana raportin hautaus johonkin portaaliin, jota Tieto on koodannut kolme vuotta. Hankkeen palautteessa kaikki kertovat, että prosessi oli miellyttävä ja lämminhenkinen. Kukaan ei pahoittanut mieltään. Mutta ei nyrjäyttänyt ajatteluaankaan.

Tein viisi lyhyttä skenaariota, jotka ovat juuri sen verran todennäköisiä, että niitä kannattaa pohtia. Ne eivät ole mahdottomia. Osa on jo hyvässä vauhdissa. Skenaarioiden taustalla on muita ilmiöitä, jotka ovat voimistumassa tai jotka ilmenevät vastaavassa muodossa jossain muualla. Skenaarioiden toivottavuus on arvokysymys. Skenaarioiden metodi on vankka perstuntuma yhdistettynä kesämiehen rentoon kynään.

1. Yleissivistys korvautuu erityissivistyksellä (ja -sivistymättömyydellä). Ensimmäistä kertaa modernin historiansa aikana mediakenttä on rajujen saneerausten kohteena. Median ja kansalaisen väliin on syntynyt uusi informaatiokerros, joka suodattaa perinteisen median tietoa, mutta luo myös täysin uudenlaista viestintäkulttuuria. Kuten kirjoitin aiemmin, voisi verkko teoriassa laventaa ja syventää maailmankuvaamme. Käytännössä sillä on kuitenkin taipumus päinvastaiseen: verkkorutiinit vievät meidät aina samoille lähteille, samanhenkisten ihmisten tuottaman tiedon äärelle. Netistä löytää sen, minkä sieltä haluaakin löytää. Niin arkaaiselta kuin se kuulostaakin, on tavanomainen sanomalehti yleensä rikkaampi tietolähde kuin puoli tuntia Facebook- tai Twitter-selailua. Jopa siinä tapauksessa, että edellä mainitut kanavat olisi rakennettu tietoisesti informaatiodiversiteetin näkökulmasta.

2. Julkinen sektori kokee radikaalin muodonmuutoksen ja kehittyy notkeaksi toimintaympäristöksi. Vierailin taannoin eräässä valtioneuvoston alaisuudessa toimivassa tutkimusyksikössä. He kokivat, että yksittäiset infografit olisivat paras tapa viestiä tutkimustuloksista. Vaikka raporttiliukuhihna ja tiedon maksimointiperiaate rullaavat edelleen, on vastaavia signaaleja aistittavissa muuallakin. EVA:n uuden tutkimuksen avainhavainnot oli taitettu fiksuksi minivihkoksi, joka mahtuu vaikka povitaskuun. Tämänkaltainen käyttäjälähtöisyys ja pelkistäminen on avainasemassa, kun alamme todella taistella velkaantumista ja huoltosuhteen heikentymistä vastaan, oli kyseessä sitten julkinen tiedontuotanto tai jokin ihan muu verorahoitteinen palvelu. Niukkuuden hienoin puoli on se, että joskus se pakottaa keksimään aiempaa parempia ratkaisuja. Luova tuho on tervehenkinen ilmiö.

3. 100 000 suomalaista muuttaa Viroon. Viro on niittänyt Monocle-tyyppistä julkisuutta rohkeilla digitaalisilla ratkaisuilla. Tallinnasta on kehittymässä kansainvälisestikin kiinnostava kokeellisen kaupunkikulttuurin ympäristö. Viron täytyy olla lean, koska pääomia ja verotuloja ei ole käytössä pöhöttyneen Länsi-Euroopan tapaan. Virolla on kuitenkin muutamia ongelmia. 1990-luvun hulluina vuosina ihmiset eivät ehtineet lisääntyä. Virolaisten nykynuorten katse on ulkomailla. Viro voi kuitenkin tarjota riittävän infrastruktuurin ja palvelutason yrityksille, jotka eivät rajaudu kotimarkkinoihin. Kehittyneestä startup-Virosta tuleekin pakopaikka kriisiytyneen julkisen talouden raskauttamille suomalaisputiikeille. Viro tarvitsee osaavaa työvoimaa, suomalaiset puolestaan matalaa veroastetta. Valtioiden välinen yhteistyö tiivistyy entisestään ja Helsinki-Tallinna-tunnelin rakennustyöt alkavat 2020-luvun alussa.

4. Jussi Halla-ahosta tulee Suomen pääministeri vuonna 2022. Futuristit tekevät harvakseltaan poliittisia ennusteita, vaikka yhteiskunnallisissa skenaarioissa onkin poliittiset implikaationsa. Monikaan tulevaisuusajattelija ei ole elvistellyt seminaareissa sillä, että olisi osannut ennakoida perussuomalaisten nousun vanhojen suurten puolueiden rinnalle. He todennäköisesti ajattelivat, että Suomen nykyinen hallitus koostuisi globaaliin ”kaiken internetiin” kytkeytyneistä transhumanisteista ja biohakkereista. Makkaraperunoita ahmivat ravimiehet eivät raportteja kansoita. Tulevaisuus on algoritmien vauhdittamana yhteisötalous, jossa tiet, rakennusten katot ja kuuhun asennetut paneelit tuottavat ehtymättömiä määriä päästötöntä aurinkoenergiaa. Näkymä on miellyttävä ja tavoittelemisen arvoinen. Raaemmat poliittiset realiteetit kuitenkin ajavat vision ohi. Halla-ahon kansansuosio on jo nyt järisyttävän laaja ja Brysselin verkostoitumispaine tulee hiomaan myös hänen sosiaaliset taitonsa kuntoon. Perussuomalaisten sisällä nuhjuinen soinilaisuus alkaa korvautua Sampo Terhon ja Halla-ahon edustamalla älykkönationalismilla ja uuskonservatismilla. Stubbilainen ”fantastisuus” synnyttää vastatrendin, jota leimaa hillitty perusteellisuus ja perhekeskeinen kansallismielisyys.

5. S-ryhmä rakentaa merelle itsehallintoalueen. S-ryhmästä puhutaan usein vertauskuvallisesti valtiona valtiossa. Ryhmittymä onkin laajentunut hämmästyttävällä vauhdilla eikä kehitykselle näy loppua. Vuosikymmenen loppupuolella S-ryhmä ottaa haltuunsa Alma Median ja siirtyy lujaotteisesti mediakentän keskeiseksi peluriksi. Koska S-palvelut ovat keränneet ihmisten käyttäytymistietoa vuosien ajan, pystyy konserni kehittämään aidon yksilöllisesti kohdistettuja media- ja mainoskokonaisuuksia. Heillä on sitä big dataa, josta muut vain puhuvat. S-ryhmä valtaa alaa myös liikenteen puolella ja siitä tulee Eurooppa-Aasia-liikenteessä virkistyneen Finnairin enemmistöosakas 2020-luvun alussa. Googlen tavoin S-ryhmä tavoittelee kuitenkin valtioiden sääntelystä riippumatonta olemassaoloa. Kalifornialaisen Seasteading-instituutin kokeiluista inspiroituneena S-ryhmä rakentaa Suomenlahdelle 2000 työntekijän kansoittaman kehitysympäristön, josta löytyy myös verovapaita turistipalveluja. Valtioiden ja pk-yritysten elintila supistuu megakorporaatioiden puristuksessa.

Yksi kommentti artikkeliin ”Törkeät tulevaisuudet: 5 skenaariota

Kommentointi on suljettu.