Kaupallisen tiedontuotannon rutiinikysymys on: ”Miten tämä viedään käytäntöön, mitä konkreettista tästä syntyy?” Kysymys on tärkeä ja samalla tuskastuttava. Konkretian kaipuussa on nimittäin vaaransa. Konkretiaa peräänkuuluttava hiljaa olettaa, että pelkällä ajattelulla ja tiedolla ei ole arvoa. Hänelle ajattelu ilman toimintaa on “lätinää”, “maalailua” tai “pyörittelyä”. Hän ei näe, että sivistyksellä, yllättävillä näkökulmilla ja bisneksellä olisi mitään tekemistä keskenään. Hänen mielenmaisemansa on todennäköisesti yhtä jäykkä ja suoraviivainen kuin teinipojan erektio. Kaikkea tietoa ei kuitenkaan tule alistaa kylmäkiskoisiin hyötykalkyyleihin. Konkretian ylivalta ei saa johtaa siihen, että lapsi menee pesuveden mukana.

Tiedon hyödyllisyyttä ei voi aina arvioida olemassa olevan tiedon perusteella. Vaikeinta on usein myöntää: me emme tiedä, mihin tämä voi johtaa. Kuitenkin pitäisi myöntää: otamme riskin ja tutkimme niitä polkuja, joita uusi tieto avaa. Läpimurtojen avain on usein tiedossa, jota emme vielä tiedä. Harhailua on tietysti vaikea perustella kirstunvartijoille.

Kun tietoa on paljon, tiedon arvo laskee. Bulkkitiedon markkinat kärsivät rajuimmin tiedon vapautumisesta. Nykyhetkeä koskevalla deskriptiivisellä tiedolla on vaikea enää yllättää ketään. Tietoa pitää käsitellä uusin tavoin. Tieto täytyy stilisoida, tietoa voi lähestyä design-ajattelun keinoin. Tiedon täytyy olla viihdyttävää, helposti omaksuttavaa ja samalla syvällistä. Tieto täytyy esittää intohimoisesti elehtien, syvällä rintaäänellä puhuen, silmät säihkyen. Jos tieto oli Twitterissä kolme tuntia sitten, tuntuu se siltä kuin luolamiehet olisivat puhuneet siitä jo kampakeraamisella kaudella. On syytä pohtia “datan”, tiedon ja viisauden laadullisia eroja.

TED-konferenssit ovat hyvä esimerkki tiedon jakelun ja paketoinnin brändäyksestä: puheenvuorot ovat standardimittaisia, perin pohjin harjoiteltuja ja hauskoja. Niistä on tuotettu nättejä videoita, joita löytää niin YouTubesta kuin Netflixistäkin. TED on tehnyt kiinnostavien ideoiden jakelusta globaalin ilmiön. TED:n haaste on infotainment-formaatti: vartissa voi esittää tieteellisenkin ajatuksen, mutta sitä on vaikea taustoittaa ja perustella laajasti. Toinen ongelma on pyrkimys miellyttävyyteen – mikä paradoksaalisesti ärsyttää! Esitellyt ideat ovat sellaisia, joista valkoinen luova luokka voi olla yhtä mieltä. Innovaatiotalouden kerma voi nyökytellä ajatuksille ja samalla imuroida toisiltaan käyntikortteja. Valkopestyt ja hygieeniset ideat eivät ärsytä, ne eivät nyrjäytä ajattelua uusille urille. Seurapiiritapahtumassa vallitsee rauha. TED ei sotkeudu politiikkaan eikä sohi ampiaispesiä. Tietystikään tämä ei ole mikään kynnyskysymys: olen käynyt TEDx-tapahtumissa muistaakseni yhteensä neljä kertaa.

Usein kuulee sanottavan, että ajattelu muuttaa käyttäytymistä vähemmän kuin käyttäytyminen muuttaa ajattelua. Se voi olla tottakin. Self help -oppaat johtavat harvoin pysyviin elämänmuutoksiin. Omien tapojen vaihtaminen vaatii tiukkaa kurinalaisuutta viikkojen ajan. Toisaalta teoriasta on helpompi siirtyä käytäntöön kuin käytännöstä teoriaan. Kun tietää enemmän, näkee enemmän. Tiedon avulla voi jäsentää näkemäänsä ja kokemaansa. Historiallinen tieto auttaa ymmärtämään mistä olemme tulossa, tulevaisuuteen kurkottava tieto puolestaan kuvaa sitä minne olemme kenties menossa. Aamun sanomalehdestä sanotaan usein, että sen avulla “otetaan maailma haltuun”. Vertauskuva on täsmällinen.

Kollegani Markus Keränen on sanonut usein, että nykyihminen on aivan paniikissa, jos häneltä viedään Excel ja PowerPoint. Tietotyöläisen kädentaidot ovat usein surkastuneet. Hänellä voi olla taipumus liialliseen abstraktiuteen sellaisissakin asioissa, joissa se ei ole tarpeen. Halvan tiedon aikakaudella tietotyöläisen elämää voikin helpottaa se, jos hän osaa tehdä prototyyppejä, pienoismalleja ja esimerkiksi palvelukonsepteja. Ainakin digitaalisessa muodossa, mutta myös fyysisesti. 3D-printterit, maker-tilat ja vastaavat tulevat helpottamaan kehittyneiden fyysisten objektien valmistusta merkittävästi. Ammattimaisen harrastamisen yleistyessä monia vapaa-ajalla hankittuja kädentaitoja voidaan hyödyntää yhä paremmin työelämässä. Ammattitason välineet ja työkalut ovat useimpien ulottuvilla. Ihmisten kykyprofiileja on syytä tarkastella nykyistä laaja-alaisemmin.

Nykyinen toimintaympäristö edellyttää eräänlaista nuorallatanssia. Tarvitsemme rohkeita ja nopeita kokeiluja ilman säntäilevää touhottamista. Tarvitsemme syvällistä ja näkemyksellistä tietoa nopeasti, ilman rutikuivia raportteja ja unettavia kalvosulkeisia. Tieto pitää soveltaa teoiksi ja toiminnaksi tiedon itseisarvoisia puolia unohtamatta. Yksilön tulee liikkua notkeasti ja reaktiivisesti eri osaamisalueiden rajoilla. Liiasta pitkäjänteisyydestä nykyaikaa ei voi syyttää, mutta eipä pääse pitkästymään. Voi olla, että vastatrendinä rauhallisuuden ja perusteellisuuden ihanteet tulevat yleistymään hiljalleen myös työelämässä. Slow business. Stressihormonien maustaman hyperkilpailun ja vapaa-ajan mindfulness-harjoitteiden välinen etäisyys on liian pitkä.

(Kuva: 96dpi via Compfight cc)