Aivan helvetin moni taho haluaa rahani. He yrittävät miellyttää minua, he juonittelevat pääni menoksi, he keksivät mitä ihmeellisempiä asioita saadakseen huomioni, he lähestyvät minua herkeämättä. He tutkivat mielihalujani, elämäntapaani, ajankäyttöäni, arvojani, harrastuksiani, maksutapojani. He rakentavat tiloja, joissa katseeni on tarkoitus kiinnittyä juuri heidän tarjoamaansa tuotteeseen. He tietävät, missä kuljen verkossa. He voisivat tietää, missä kuljen muuallakin. He ripustavat julistuksia olemassaolostaan kaikkialle. He analysoivat suhdettani heihin. He haluavat hurmata minut ja he haluavat minun jumaloivan heitä.

Se on ihan okei! Niin kehittyneet markkinat toimivat. Kuten Mad Men -sarjan mainospomo Don Draper sanoi häntä kiusanneelle boheeminuorelle: “Stop buying things.”

Haastattelin kerran miestä, joka oli samanaikaisesti yksi ristiriitaisimmista ja rehellisimmistä tapaamistani ihmisistä. Juuri avoimuus ristiriitojen suhteen teki hänestä rehellisen. Hän vihasi mainoksia, mutta osti niiden perusteella asioita. Hän halveksi hömppäviihdettä, mutta seurasi Tuksu-juoruja. Hän kertoi olevansa maalaispoika, mutta asui kaupungissa. Kulutuksen tapauksessa ristiriitaisuus kumpuaa usein siitä, että teemme päätöksiä tunnepohjaisesti ja perustelemme ne järkiperäisesti. Harva sitä myöntää. Tämä mies myönsi.

Olen osapuilleen keskituloinen eikä minulla ole juuri säästöjä tai pääomia. Velkaakaan ei ole. Kerran erään pankkiiriliikkeen pirtsakka puhelinmyyjä halusi, että sijoittaisin heidän rahastoihinsa. Kuulemma kädestä suuhunkin elävä voisi kääriä voittoja. Asia oli itselleni varsin yhdentekevä, mutta kuuntelin häntä aikani. Kun juttu vain jatkui, annoin enemmän tai vähemmän suoraviivaisia vihjeitä siitä, että haluaisin lopettaa puhelun. Mutta herra, ettekö tulisi silti käymään konttorillamme? Sanoin lopulta suoraan, että aika on tärkeintä pääomaani ja hän kuluttaa sitä parhaillaan tuottamatta minkäänlaista lisäarvoa. Sen jälkeen hän lopetti puhelun melko pian.

Rakastan hyviä myyjiä. Me kaikki olemme myyjiä. Myymme ajatuksiamme, edustamiamme asioita, aikaamme, tavaroitammekin. Haluamme, että puoliso vihdoin imuroisi ja tarjoamme vastapalveluksena jotain toista askaretta. Toivomme, että työkaverit huomioisivat ideamme ja yritämme vakuuttaa heidät niiden tärkeydestä. Myymme kirpputorilla VHS-elokuvia ja laskettelumonoja ja kuvittelemme, että joku ne vielä ostaa. Hyvän myyjän tunnistaa yleensä välittömästi. Hänet tavatessaan tuntuu siltä, että hän tuntee tarpeeni paremmin kuin tunnen ne itse. Hän ei tyrkytä, vaikka puhuukin taitavasti. Hän kuuntelee, toisin kuin pankkiiriliikkeen edustaja. Hänellä on näkemys siitä, miten elämästäni voisi tehdä parempaa. Hänen olemuksestaan huokuu kokonaisvaltainen miellyttävyys, ellei hän ole silkalla itsevarmuudella ja karismalla myyvä alfauros tai -naaras.

Teen päivittäin kymmeniä ostopäätöksiä ja vastaanotan satoja kaupallisia viestejä. Yhdessä näistä reklaameista ruotsalaisen vaateketjun bikinimalli tuijottaa minua päivittäin ratikkapysäkillä. Hänen katseensa näyttää siltä, että hän olisi valmis harrastamaan seksiä kenen tahansa kanssa, missä tahansa, milloin tahansa. Tosiasiassa hän myy tietysti bikinejään, jotka maksavat pari kymppiä. Hän ei ole välttämättä edes hän. Mallin vartalossa jalat saattavat olla joltain toiselta. Kuvankäsittelyohjelmalla on nostettu hänen poskipäitään, kavennettu lantiota, poistettu luomia, pyöristetty rintoja, valkaistu hampaita ja suoristettu nenää. Ilman näitä toimenpiteitä näkymä olisi outo. En olisi tottunut siihen. Se voisi olla kiinnostavaa, huomiota herättävää. Pitäisinkö siitä? En tiedä. Mainonta elää fantasioista, taikapölystä. Kun ratikka tulee, jää bikinimalli pysäkille. Moni haluaisi olla hän.

Yleensä en pysähdy tähän tapaan ajattelemaan mainoksia. Silti mainonta on mielestäni ollut aina kiehtovaa. Olin kiinnostunut mainonnasta jo ennen kuin aloin toimia kyseisen alan liepeillä. Aidosti puhuttelevien mainosten täytyy olla äärimmäisen kekseliäitä, koska ihmiset eivät lähtökohtaisesti ole kiinnostuneita mainonnasta. Yksi hyvän mainoksen tunnusmerkeistä onkin se, että se on laadullisesti samalla viivalla kaikkien muiden sisältöjen kanssa, ei vain mainosten. Ihmiset voivat kiinnostua mainoksista, mutta he eivät varaa aikaa niille tai ole muutenkaan aloitteellisia niiden suhteen. Mainosten täytyy varastaa ihmisten aika. Se ei ole helppoa, mutta vaikeat asiat ovatkin kiinnostavia. Ja ovathan mainosalan ihmiset keskimäärin seksikkäämpiä kuin esimerkiksi verohallinnon viranhoitajat!

Kuluttajuuden maailma on toisaalta etäinen. Kukaan ei puhu itsestään kuluttajana. Kuluttaja on aina jossain toisaalla. Kuluttaja on objekti. Iltauutisten vakava lukija ja paketin pitkäpiimäinen tuoteseloste kertovat kuluttajista. Kuluttajien luottamus talouteen on heikentynyt. Kuluttaja arvostaa kotimaisia tuotteita. Kuluttajan hankinnalla on 30 päivän palautusoikeus. Kuluttaja suosii ulkomaisia luksusbrändejä. Kuluttaja-asiamiehen keskeisenä tehtävänä on valvoa kuluttajansuojalain noudattamista. Kuluttaja-asioita hallinnoi työ- ja elinkeinoministeriö, jonka alaisuudessa toimii kuluttajavirasto ja kuluttajatutkimuskeskus. Kuluttajariitalautakunta on puolueeton ja riippumaton asiantuntijaelin, joka antaa ratkaisusuosituksia kuluttajariitoihin. Jossain siellä välissä on ihminen, joka halusi ostaa jotain kivaa.

(Kuva: Justin in SD via Compfight cc)