Jotkut ihmiset ovat kiinnostuneempia uusista asioista kuin toiset. Uteliaisuutta ja avoimuutta pidetään yleisesti ihmiselle suotuisina ominaisuuksina. Harva kiistäisi väittämää, että uusista asioista kiinnostuminen on itsessään arvokasta ja tarpeellista. Olisi radikaalia sanoa: “En ole juurikaan kiinnostunut uusista asioista.” Vaikka se olisi perusteltuakin! Ovathan vanhat asiat kuitenkin ajan saatossa osoittautuneet toimiviksi, niitä on koeteltu historian käänteissä. Vanhassa pysyminen luo elämään turvallisuutta. Eivätkö juuri vakaat rakenteet tee toiminnasta ennakoitavaa ja tehokasta? Eivätkö ”nuorison kotkotukset” ole ohimeneviä hairahduksia, joiden jälkeen palataan vanhaan ja tuttuun?

2010-luvun muutoksista sanotaan usein, että ne kiihtyvät eksponentiaalisesti. Tällainen puheenparsi on jo miltei klisee. Kiihtymisellä viitataan esimerkiksi prosessorien kehitykseen, tiedon määrän kasvuun ja ilmastonmuutoksen aiheuttamiin ilmiöihin. Puhutaan jopa kaaoksen ajasta, jota leimaavat epätietoisuus, näköalattomuus ja säntäily. Onkin ilmeistä, että esimerkiksi muutokset ihmisten välisissä viestintätavoissa aiheuttavat ja ovat jo aiheuttaneet merkittäviä, kaikille elämänalueille yltäviä mullistuksia.

Amerikkalainen kulttikirjailija, kulttuurivaikuttaja ja “sissiontologi” Robert Anton Wilson (1932-2007) on pohtinut neofiilin persoonallisuustyyppiä. ”Kaiken agnostismiin” ja herkeämättömään epäilyyn pyrkinyt Wilson oli epäilemättä itsekin jonkin sortin neofiili. Wilsonin mukaan neofiili pystyy mukautumaan nopeasti äärimmäisiinkin muutoksiin. Neofiili suhtautuu kielteisesti, jopa halveksuen perinteisiin, toistoon ja rutiineihin. Neofiili yksinkertaisesti kyllästyy vanhoihin asioihin ja haluaa samalla lähes pakkomielteisesti kokea uusia asioita. Neofiili on luonnostaan kapinallinen ja vallankumouksellinen. Hän haluaa aiheuttaa sosiaalista ja henkistä levottomuutta ympäristössään.

Tulevaisuus- ja trenditutkimus ovat eräänlaisia ammattimaisen neofilian lajeja. Yritysmaailman neofiilit pyrkivät kuvaamaan nykyhetken keskeisiä muutosvoimia. He antavat aavistuksia siitä, millainen maailma voisi olla ja millainen se kenties tulee olemaan. Futuristeilla on laaja käsitys siitä, millaiset ideat, liiketoimintamallit ja organisoitumisen tavat toimivat tällä hetkellä. He myös pyrkivät kokonaisvaltaiseen ymmärrykseen siitä, mikä on eri ilmiöiden liikesuunta ja millaisia keskinäisvaikutuksia trendeillä on. Futuristien pyrkimys ajanmukaisuuteen ja “pulssilla oloon” on olemukseltaan lähes neuroottista.

Kaupallinen trenditutkimus liikkuu usein markkinatutkimuksen, yhteiskuntatieteellisen aikalaisdiagnoosin ja journalistiikan rajapinnoilla. Markkinatutkimuksellinen lähestymistapa avaa ilmiöiden kokoluokan. Toistuvilla mittauksilla voidaan nähdä myös ilmiöiden kehityssuunta. Aikalaisdiagnoosi pyrkii puolestaan määrittelemään ajan hengen, se kuvaa kullekin ajalle ominaista kulttuurista ilmapiiriä ja miljöötä. Aikalaisdiagnoosi yhdistää monia aineistoja ja edellyttää myös tiivistä mediaseurantaa. Aikalaisdiagnostikon keskeinen ominaisuus on kulttuurinen herkkyys. Tutkijoiden lisäksi hyviä ajan hengen aistijoita ovat usein kirjailijat, musiikintekijät ja muut taiteilijat: Zeitgeist kismittää heitä ja he haluavat esittää siitä tulkintoja. Journalistinen lähestymistapa puolestaan viittaa siihen, että ilmiöihin tartutaan nopeasti. Ne myös analysoidaan ja raportoidaan ripeästi.

Tietyt ajattelumallit ja -tavat helpottavat tulevaisuuden ja trendien ennakointia. Amerikkalainen tilastotieteilijä Nate Silver on soveltanut Isaiah Berlinin klassista ajatusta ketuista ja siileistä The Signal and the Noise: The Art and Science of Prediction -kirjassaan (2012). Kyseessä on pelkistetty dikotomia kahdesta inhimillisen ajattelun perustyypistä. Historian merkittävimpien ajattelijoiden joukossa on sekä kettuja että siilejä, ja ihminen voi elämänsä aikana myös liikkua näiden ideaalien välillä. Miten ketut ja siilit sitten eroavat toisistaan?

Kettu on monialainen. Hän poimii ideoita monista ajattelusuuntauksista ja paradigmoista. Siili keskittyy yhteen tai enintään muutamaan suureen ideaan, joihin oma ajattelu nojaa. Siili saattaa suhtautua skeptisesti vieraisiin ajattelumalleihin. Siili metsästää yhtä suurta ideaa, kettu puolestaan keräilee monia pieniä ideoita. Ongelmia ratkaistessaan kettu on mukautuvainen ja hyödyntää useita erilaisia lähestymistapoja samanaikaisesti. Siili pyrkii puolestaan hyödyntämään yhtä erikoisosaamisaluettaan. Uuden tiedon siili soveltaa olemassaolevaan malliinsa. Kettu sietää maailman monimutkaisuutta ja hyväksyy sen, että monet asiat ovat paitsi ratkaisemattomia myös ennakoimattomia. Siili puolestaan rakentaa hallittuja järjestelmiä, jotka toimivat selkeiden periaatteiden mukaan. Kettu on empiristi ja luottaa enemmän havaintoihinsa kuin teoriaan. Siili uskoo, että eri asiat ovat ilmentymiä jostain itseään suuremmasta teoreettisesta kokonaisuudesta.

Siilin kiistaton etu on syvällinen ymmärrys jostain yksittäisestä asiasta. Siili on malliesimerkki siitä, miten olemme tottuneet määrittelemään asiantuntijan: “Asiantuntija X tuntee asian Y hyvin perusteellisesti. Hän on Y:n johtava asiantuntija maassamme.” Siilin selkeät ja voimakkaat näkemykset kiinnostavat esimerkiksi mediaa, eikä siili ajaudu “toisaalta, toisaalta” -jaaritteluun. Ketun asema on kyseenalaisempi: hänellä ei ole välttämättä yhtäkään yksittäistä syvällistä osaamisaluetta. Ketulla on kuitenkin hyvässä lykyssä kyky punoa lankoja yhteen ja luoda synteesi, johon siilit eivät kykene. Ketun on vaikea siilin tapaan olla kovin itsevarma, koska hän tietää mitä ei tiedä (minkä lisäksi on tietysti tietoa, joka on tietämätöntä!). Ketun laaja-alainen katse tekee hänestä siiliä paremman ennakoijan.

Monissa työn tulevaisuutta koskevissa keskusteluissa ketun profiili määrittääkin ihanteellista kuvaa asiantuntijasta. Tällainen henkilö pystyy toimimaan monilla sektoreilla, hänen ajattelunsa on elastista eikä hän lukitse toimenkuvaansa tai identiteettiään kovin tarkasti. Koska hän on epävarma ja toisaalta valpas tulevaisuuden suhteen, on hän valmis kokeilemaan jatkuvasti erilaisia asioita. Kriittiset työelämätutkijat ovat sättineet nykypäivän kettuja siitä, että moiset verkostosukkulat ovat jatkuvasti kiinnostuneita kaikesta, mutta eivät aidosti välitä mistään. Vaikka ketut nauttivatkin notkealiikkeisyydestään, on heidän syytä vältellä helppoheikkimäistä opportunismia ja neofiilien historiattomuutta.

(Teksti perustuu esitykseeni 15/30 Researchin Ajatuslaboratorio-aamuklubilla 28.2.2014.)

Yksi kommentti artikkeliin ”Kettu, siili ja neofiili

Kommentointi on suljettu.