Kokeilukulttuuri ja iso rysäys

Pidän kokeiluista, koska kokeilu onnistuu aina. Se kertoo mikä toimii tai sitten sen, mikä ei ainakaan toimi. Kokeilu on vaivaton ja nopea tapa toimia, ja myös oppia. Kokeilu on riski, mutta niin on kokeilemattomuuskin.

Kokeilu-sanassa on amatöörimäisyyden kaiku, aivan suotta. Havahduin kokeilu-käsitteen monipuolisuuteen, kun kuulin Aalto-yliopiston MIND-yksikön ”yli-innovaatioaktivisti” Anssi Tuulenmäen luennon viime syksyllä Kööpenhaminassa. Tuulenmäki kutsuu Suomea suunnittelun suurvallaksi, mikä johtuu historiallisesti etenkin siitä, että karuissa oloissa asioihin on pitänyt varautua ennalta: ”Kreikassa voi istua puun alla ja sato kypsyy silti.”

Kokeilun suora vastakohta on kokeilemattomuus, mutta havainnollisempana vastakohtana voi pitää suunnittelua. Suunnittelu tarkoittaa valmisteluprosesseja, komiteoita, tuotetestausta, tutkimusta, strategian viilausta ja niin edelleen. Kun suunnittelu valmistuu, on momentum usein menetetty. Suunnittelun lopputulos on iso rysäys, josta saattaa seurata jotain tai sitten ei.

Kokeilun estää usein virheen pelko. Esimerkiksi surullisenkuuluisissa julkisen sektorin IT-järjestelmähankkeissa virkavirheiden välttely ajaa valitsemaan tuttuja toimittajia, joiden kanssa sopimuspapereita hiotaan kaksi vuotta. Tässä vaiheessa transaktiokustannukset ovat jo räjähtäneet, mutta itse järjestelmä on vielä toimittamatta. Kukaan ei ole tyytyväinen, mutta ainakaan kukaan ei ole tehnyt virhettä!

Kokeilu ei sovi kaikkeen. On ilmiselvää, että esimerkiksi risteilyalusta tai pilvenpiirtäjää ei voi rakentaa kokeilemalla. Kokeilu puolestaan sopii erinomaisesti esimerkiksi palveluihin. Anssi Tuulenmäki kertoi suuresta suomalaisesta vähittäiskauppaketjusta, jonka tavarataloon oli tarkoitus kokeilla leposohvia ikäihmisiä varten. Sohvia ei kuitenkaan saatu tavarataloon, koska kyseisestä konsernista ei löytynyt ainuttakaan henkilöä, jonka toimenkuvaan tällainen työsuorite olisi kuulunut. Tuulenmäki kollegoineen kantoi sohvan itse paikalle.

Kokeilukulttuuri kukoistaa usein pienissä matalan hierarkian yhteisöissä. Tiukkojen roolitusten ja komentoketjujen yhteisöissä kokeilut puolestaan vähenevät, koska ihmiset eivät koe itsellään olevan liikkumavaraa. Heistä tulee rooliensa vankeja. Korporaatioihmisen tai pikkuvirkamiehen maailmankatsomus jumiutuu työpisteen, vesiautomaatin ja lounasruokalan muodostamaan Bermudan kolmioon. Korporaatioihminen lukitsee itsensä prosesseihin, jotka eivät sisällä sivupolkuja tai epävarmuutta. Hän ei kykene toimimaan ilman ohjeita.

Hyviä esimerkkejä kokeilullisista ympäristöistä ovat Lockheed Martinin Skunk Works -yksikkö ja Andy Warholin Factory. Warholin kolmessa eri osoitteessa vuosina 1962-1984 toiminut studio oli erilaisten friikkien kokoontumispaikka, mutta se pyrki myös nimensä mukaisesti taiteen massatuotantoon. ”Taidetyöläisiä” tehtaassa olivat Warholin suosimat muut taiteilijat, narkomaanit, queer-ihmiset, omalaatuiset ajattelijat, pornonäyttelijät, ylipäänsä sellaiset ihmiset joita boheemiympyröissä yleensä on. Tehtaassa syntyi Warholin silkkipainettujen töiden lisäksi esimerkiksi kenkiä, elokuvia, veistoksia ja musiikkia. Vaikka Factory oli monien aikansa nerokkaimpien taiteilijoiden kohtauspaikka, oli sen toiminta kuitenkin täysin riippuvaista Warholin nimellä ja näkemyksellä luoduista tulovirroista.

1940-luvulta alkaen toiminut Lockheed Martinin ”näätäyksikkö” on siitä erikoinen suuryrityksen tuotekehitysyksikkö, että sillä on faneja. Yksikön pääosin ilmailuun ja muuhun sotateknologiaan keskittyvä toiminta on salaista, ja yksikkö toimii hyvin vapaasti ja itsenäisesti suhteessa muihin Lockheed Martinin osastoihin. Yksikön toimintaperiaatteisiin kuuluu esimerkiksi raportoinnin minimoiminen. Salaisen luonteensa vuoksi Skunk Works on kohdannut spekulaatioita, että sillä olisi hallussaan ufoteknologiaa ja muita mitä mielikuvituksellisempia virityksiä.

Warholin rakentama luovuuskeskittymä perustui pohjimmiltaan näkemykselliseen diktatuuriin, riittävän lahjakkaisiin siipeilijöihin, maineeseen ja dekadenssiin. Skunk Works on puolestaan sotilaallisella täsmällisyydellä rakennettu kokeellisen toiminnan yksikkö. Suurten organisaatioiden tapauksessa kokeilukulttuurin ei välttämättä tulekaan leimata koko yhteisöä, vaan se kannattaa toteuttaa muusta toiminnasta eriytetyn laboratorion muodossa. Keksijöiden, luovien ajattelijoiden ja omaperäisten kokeilijoiden paras turva onkin usein vakaiden ja rationaalisten ihmisten rakentama toimintaympäristö: Warholinkaan bileet eivät jatkuneet ikuisesti.