Olenko biohakkeri?

Kysymys kuulostaa hassulta. Biohakkerointi ja oman elämän kvantifiointi ovat hieman koomisia ilmiöitä, koska korskeine termeineen ne ovat olevinaan enemmän kuin ovat. Silti suhtaudun niihin lähtökohtaisen positiivisesti, toisin kuin esimerkiksi professori Alf Rehn Turun Sanomien kirjoituksessaan.

Wikipedia-määritelmän mukaan ”biohakkeri suhtautuu kehoonsa monimutkaisena systeeminä, jonka puitteissa tehdään hypoteeseihin perustuen omakohtaisia systeemisiä interventioita”. Elämänsä kvantifioija pyrkii puolestaan kehittämään itsetuntemustaan numeerisen tiedon avulla. Tätä tietoa voi kerätä esimerkiksi älypuhelimella tai erilaisia sensoreja sisältävillä rannekkeilla. Ilmiöt esiintyvät yleensä rinnakkain.

Luulen, että olen osa-aikainen wannabe-biohakkeri, joka poimii mielellään parhaat puolet uusista elämäntapavirtauksista. Toiminta on poukkoilevaa, mutta silti avoin kokeilu on parempi tapa suhtautua uusiin asioihin kuin naljaileva ”ne siellä jossain tekevät jotain vähän hölmöä” -tyyppinen ylimielinen etäisyydenotto (mistä en syytä Rehniä!). Trendien kokeileminen antaa syvemmän ymmärryksen kuin pelkkä trendien havainnointi.

Tarkkailen usein lähikaupassa, millaisia tuotteita ihmiset asettavat kassan hihnalle. Kotikulmillani Helsingin Kalliossa keskimääräinen nuori mies ostaa viikonpäivästä riippumatta kaljaa, pakastepitsan, karkkia ja tupakkaa. Biohakkerin lähtökohta ravinnon optimoinnissa voi olla elitistinen ja kallis, mutta sen ei tarvitse olla sitä. Edellä mainitun kaltaisen dieetin korvaaminen jollain edes vähän paremmalla ei ole finanssikysymys, mutta henkinen hyppy Dr. Oetkerista pakurikääpään on pitkä. Tässä biohakkerointi törmää kaikenlaisen self-helpin perusongelmaan: omien tapojen ja rutiinien muuttaminen voi olla tolkuttoman vaikeaa.

Olen tavannut biohakkerikulttuurin avainhenkilöistä Teemu Arinan ja Jaakko Halmetojan ohimennen, ja pidän heitä kiinnostavina hahmoina. ”Hahmo” voikin olla hyvä sana, koska esimerkiksi Arina esiintyy medioissa jonkinlainen aivotoimintaa mittaava häkkyrä päässään. Tällainen tienraivaus on kiinnostavaa, vaikka se sisältäisikin lievän Kummeli-ulottuvuuden. Biohakkeri provosoi ihmisiä ajattelemaan omaa kehoaan ja terveyttään.

Arjen biohakkeri tekee elimistöllään kokeita, ”eksperimenttejä”. Fiksuin viime vuonna tekemäni koe oli kasvissyönnin aloittaminen. Kyseessä oli nimenomaan elämäntapakokeilu, jonka keston suhteen en asettanut minkäänlaisia tavoitteita. Kasvissyönnissä ei ole kyse siitä, että jättää vanhasta ruokavaliosta lihan pois, mutta syö muuten kuten ennen. Niin voi käydä, mutta todennäköisesti ei. Olennaista on se, että koko ruokavalio rakentuu uudesta näkökulmasta, mikä omalla kohdallani johti merkittävästi kohentuneeseen hyvinvointiin.

Elämän kvantifioinnin hengessä kokeilin unen mittaamista Androidin SleepBot-sovelluksella. Koska minulla ei ole uniongelmia, en nähnyt syytä kokeen jatkamiseen, eikä koe varsinaisesti hyödyttänyt minua mitenkään. Sovelluksen tuottama data oli kuitenkin varsin kiinnostavaa, koska sovellus taltioi esimerkiksi hengitysäänet ja havainnoi sängyssä pyörimistä. Jos ihminen nukkuu levottomasti tai herää omaan kuorsaukseensa, on tällainen mittaaminen hyvä tapa täsmentää ongelman luonne.

Teknologia kiehtoo miehiä. Kenties paras piirre biohakkeroinnissa on se, että se tuo teknologisen motiivin oman terveyden kehittämiseen, mikä puolestaan inspiroi uudenlaisia ihmisryhmiä kantamaan huolta hyvinvoinnistaan. Biohakkerin eksperimentit eivät nimittäin ole useinkaan täysin uusia asioita, ideat on vain kontekstualisoitu uudella tavalla. Kyseessä on käyttäytymisen brändääminen. Terve piirre biohakkeroinnissa on myös auktoriteettien kyseenalaistaminen: esimerkiksi tiedollisten resurssien suhteen biohakkeri on samalla viivalla koulutetun lääkärin kanssa. Hänellä on välitön pääsy tietoon, vaikka tieto ei olisikaan vielä kehittynyt kokemuksen tuomaksi viisaudeksi. Tiedon yhdistäminen itsetuntemukseen on loistava lähtökohta, mutta sisältää myös hoitovirheen riskin.

Alf Rehn kritisoi biohakkerointia ja koko lifehacking-ilmiötä siitä, että se on vaativaa hyväosaisten touhua. Elämäntavan voi viedä äärimmilleen, jolloin tuloksena on datamassojen kuormittama neuroottinen kontrollifriikki. Itse soisin, että biohakkerin ajattelutapa auttaisi ihmisiä kehittämään itsetuntemustaan ja itsenäisyyttään terveyteensä liittyvissä asioissa.